PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVATLuettua ja lukematta jätettyä
Luin joulun alla Arto Paasilinnan kirjan Tohelo suojelusenkeli. (Kertakaikkiaan mainio ja hauska kirja, joskin välillä huumori meinasi lipsahtaa rienauksen puolelle.) Eilen illalla lukuharrastukseni sai jatkoa, kun luin lapsille iltasaduksi Kaarina Huhtisen lastenkirjan Pikkuenkelin vesikoe. Todella hauska ja humoristinen kirja sekin.
Pikkuenkelin edesottamuksista lukiessani mieleeni hiipi voimakas ‘bon voyage’ -tunne. Tuntui vahvasti siltä, että olen lukenut tämän joskus aikaisemminkin. Ei mutta niinpä tosiaan olenkin, mutta hieman muunneltuna. Tohelossa suojelusenkelissä ja Pikkuenkelin vesikokeessa on niin monta yhteistä piirrettä, että sattuman mahdollisuus epäilyttää.
Pikainen vilkaisu teosten julkaisuvuosilukuihin osoittaa, että Pikkuenkeli on tässä näytelmässä muna (1988) ja Paasilinnan synnyttämä suojelusenkeli puolestaan kana (2004). Sinänsä oikein mielenkiintoinen näytelmä, mutta uskallan silti kysyä: Arvoisa Paasilinnan Arto-veli, onko kyse puhtaasta sattumasta vai saitko idean kirjaasi tuosta mainiosta lastenkirjasta? Voit vastata kommenttiosastossa (mikäli nyt satut tätä blogia lukemaan.)
Lukematta puolestaan jäi John Grishamin uusin, tositapahtumiin perustuva kirja Syytön. Luin sen miltei loppuun, mutta viimeiselle sivulle en yksinkertaisesti jaksanut taistella. Mielestäni kirjan lähtökohtana olleet tapahtumat eivät riittäneet lähellekään hyvän kirjan aineksiin. Juonenkuljetus ontui ja tapahtumat syöksähtelivät minne sattuu uinahtaen aina välillä sitkeään uneliaisuuteen. En suosittele.
30.1.2008 klo 15:12
Eltsu kommentoi:
Joskus on tahatontakin tuo plagiointi. Joku – esim. lapsena luettu tarina -on saattanut jäädä takaraivoon muhimaan. Olen ollut joskus mukana Napero-Finlandia-raadissa ja koulumme runokirjaprojektissa. Molemmissa tuli esiin paljon ns. plagiointeja, eivätkä oppilaat – kysyttäessä – niitä tunnustaneet. He pitivät tekstiä omana tarinanaan ja tekstinään, jopa närkästyivät piraattiepäilystä. Tiedäpä sitten.
Toisaalta intertekstuaalisuus – eli se, että eri tekstit keskustelevat toistensa kanssa – on hieno juttu. Kumpaakaan esittelemistäsi teoksista lukematta en tietenkään voi ottaa kantaa Kaarinan Enkelin ja Arton Enkelin tapaukseen. Alkoi kyllä kiinnostaa… :)
31.1.2008 klo 17:36
Samuli Sorvari kommentoi:
Eltsu: Jos tässä oikeasti on kyseessä ns. plagiointi niin juuri noinhan se on mennyt. Todellisuudessa siitä ei varmasti ole kysymys, kirjojen ideat vain olivat niin hämmästyttävän samankaltaiset. Sitä tässä ihmettelin.
Molemmat kirjat ovat lukemisen arvoisia.