Ei tokene, ei
Kyllä on uskomattoman sitkeä tauti. Yksi jos toinenkin perheenjäsen on sairastellut, parantunut hieman ja taas sairastellut. On masentavaa olla vankina sisätiloissa kun ulkona on vihdoin talvi. Pakkasta on kymmenisen astetta, aurinko paistaa ja hanget hohtaa. Mutta kunto ei vaan kestä.
Eeva Maija sen sijaan juoksee Ronjan kanssa pitkin metsiä. On onneksi säästynyt taudilta. Ainakin toistaiseksi. Siinä onkin muuten yksi hyvä syy ottaa koira taloon. On pakko lähteä lenkille. Muita hyviä syitä ei sitten olekaan.
Lastenhuoneessa on viikon aikana vähän tasoiteltu seiniä. Puolikuntoisenakin tympeää hommaa. Varsinkin kun ei osaa. Mutta kyllä siitä vielä hyvä tulee, kun vaan jaksaa hieroa. Tapettejakin ollaan jo ruvettu katselemaan sillä silmällä. Duron Gammalsvenska tapeter -mallistossa on hienoja vaihtoehtoja. Sen oikean valitseminen vain on vaikeaa.
Pakko vielä mainostaa, että Felix Mendelssohnin kuoromusiikki on kautta linjan varsin hienoa kuunneltavaa. Mendelssohn ihaili aikanaan suuresti Bachia ja sen kuulee hänen musiikissaan selvästi. Ehkäpä juuri siksi se kuulostaa niin hyvältä.
Niin ja miksei kukaan kertonut, että energiansäästölampuissa on niin valkoinen valo?


PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVAT
LINKIT
28.1.2008 klo 1:15
topias kommentoi:
Energiansäästölamppuja myydään tavallisesti kahdella eri värilämpötilalla: 2700K eli “lämmin” (tavallinen hehkulamppu) ja 6500k eli “päivänvalo”. Lisäksi esim. Megamanilla on myynnissä 4000K “kylmiä” lamppuja.
Tuo minun ainokaiseni on 2700k, ja ihan passeli omasta mielestäni :)
Btw, laskeskelin että kerrostaloasuja säästää tuollaisen kalleimmasta päästä olevan lampun hinnan sähkölaskussaan parissa vuodessa. Eli parin vuoden päästä pitäisi olla vara ostaa jo toinen :) Tuolle mun lamppuselle luvataan 15000h paloaikaa ja 600000 sytytyskertaa. Miinuspuolena on sitten se, että kun lyö kylmiltä tulille, niin kestää hetken aikaa ennenkuin lamppu loistaa täydeltä terältä.
Niin, ja jos jotakuta kiinnostaa, niin olen investoinut rahani tällaiseen. (malli GSU111i) :)
28.1.2008 klo 1:25
topias kommentoi:
Tarkennetaan vielä tuota mun laskelmaa: Eli jos polttaa tuollaista 11W es-lamppua 60W hehkulampun sijaan keskimäärin 5h päivässä, niin es-lampun hinta (n. 10€) on säästetty n. 1 vuodessa. Vastaavasti tietysti 2.5h päivittäisellä käytöllä päästään tuohon 2 vuoteen. Tuolla 5h päivittäisellä käytöllä lampun taas pitäisi kestää n. 8 vuotta, joten kovin usein ei lamppua tarvitsisi vaihtaa.
28.1.2008 klo 11:17
Samuli Sorvari kommentoi:
Topias: Kiitos vinkistä, en tiennytkään että energiansäästölampuissa on “lämpötilaeroja”. Pitää katsoa tarkemmin kun seuraavan kerran ostaa. Sinänsä kyllä energiansäästölamput kiinnostaa, olen lopen kyllästynyt vaihtelemaan alati pimeänä olevia hehkulamppuja.
28.1.2008 klo 11:26
ILARI kommentoi:
http://www.adlux.fi/public/koti/valaistuskokeilukoti.html
En osaa tuota linkittää, mutta lukekaapa huvikseen nuo Ad-luxin sivut kodin valaisimista, valaistussuunnittelusta ja päivänvalolampuista. Siinäkin vaihtoehtoa hehkulampuille.
28.1.2008 klo 11:50
Lotta S kommentoi:
No voi kurja! Sairastelu ei ole ikinä kivaa, oli ulkona sitten minkälainen ilma hyvänsä!
Sun täytyy LEVÄTÄ, että paranet, eikä yrittää väkisin tehdä remonttia!
28.1.2008 klo 18:38
Lotta S kommentoi:
Pakko on nyt vielä uudestaan kommentoida tuota tapetti-asiaa. Kun avasin tuon linkin, niin ymmärrän oikein hyvin, että valinnan vaikeus on todellinen ongelma. Kun kaikista ihanuuksista pitäisi valita vain yksi.
28.1.2008 klo 19:42
Samuli Sorvari kommentoi:
Ehdottakaapa oma suosikkinne tapetiksi lasten makuuhuoneeseen. Kaikki ehdotukset otetaan kiitollisena vastaan.
28.1.2008 klo 20:17
Eltsu kommentoi:
Hei! Jos voi ehdottaa tuon teidän kuvaston ulkopuolelta, niin www.tapettitalo.fi
-> vas. reunasta Taiteilijatapetit
-> kun plärää aikansa, tulee Maaria Wirkkalan Enkeli. Sitä saa sinisenä, vihreänä ja vaaleanpunaisena - riippuen tuleeko neitien vai herrahenkilöiden huoneeseen
Lainaus ko. sivuilta: “Maaria Wirkkala suunnitteli tapetin “Enkeli” neljävuotiaana. Hän lienee aloittanut tapettien suunnittelijana nuorimpana maailmassa.”
28.1.2008 klo 20:28
Eltsu kommentoi:
Vielä kommenttia…
Ensiksikin piti kirjoittamani: TaiteilijaMALLIT
Tietysti nuo Gammalsvenska-tapetit on varmasti lähempänä talonne aikakautta (vaikka en muista edes kuulleeni, minkä ikäinen talonne on). Tuo kuvassa oleva malli oli veljeni Antin edellisen kodin kirjastohuoneessa ja oli oikein rauhallisen ja kodikkaan näköinen (sini-beige väritykseltään). Meillä oli taas tuo enkelitapetti siniharmaana edellisen 1950-luvun kotimme makuuhuoneessa - ihan aikuisten makuuhuoneen. Eikä kyllästyttänyt. Siitä tuli melkeinpä asunnon myyntivaltti, ja nyt siellä nukkuu tatuoitu mies, jonka tyttöystävä rakastaa enkeleitä ja keijuja :-)
28.1.2008 klo 20:52
Samuli Sorvari kommentoi:
Talomme on 1920-luvulta, mutta pilattu monilla remonteilla. Yläkerta on rakennettu asuttavaksi 2000-luvulla, ja näyttääkin siltä. Tässäpä onkin jo probleemeja kerrakseen. Laitoin mallipalatilauksen tapettitaloon, saas nähdä tullaanko viisaammiksi…
28.1.2008 klo 20:52
Emppu kommentoi:
Lapset tykkäsivät ainakin tuosta enkelitapetista ;-)
28.1.2008 klo 23:55
Jeremias kommentoi:
Aika vanhaa muotia nuo tapetit… Ite varmaan tekisin jotain tällästa: http://community.webshots.com/album/419093042CJOlOt/0 Paitsi tietysti 8-bittisen nintendon tyyliin :D
29.1.2008 klo 17:51
Anna K. kommentoi:
Tiedä sitten kuinka ajatonta tuo Jerkun seinämuoti on…
29.1.2008 klo 22:42
topias kommentoi:
Voiko joku olla ajattomapaa kuin 8-bittinen NES?