Musiikin A,B ja C
Seuraavat musiikkiin liittyvät havainnot ovat toisistaan irrallisia, katkelmia viime päivien tapahtumista, keskusteluista ja ajatuksista.
A) Väännettiin muutama aika sitten erään nimeltämainitsemattoman tahon kanssa kättä siitä, tulisiko Bachin kantaatteja (ynnä muuta vokaalimusiikkia) esittää alkuperäiskielellä vai suomennettuna. Yksipuolisesta kädenväännöstä ei syntynyt valmista, mutta aihe on mielenkiintoinen. Siitä voisi jutella laajemminkin. Keskustelua saattaa kuitenkin jarruttaa se, että suomennoksia on vain kourallinen.
Keskustelu sai alkunsa, kun kuuntelimme King’s Singersin tulkintaa Sibeliuksen rakastavasta alkuperäiskielellä, eli suomeksi (löytyy kyseisen yhtyeen Landscape & time-levyltä). Yhtyeelle ominaiseen tapaan esitys on hieno ja teoksesta löytyi aivan uusia ulottuvuuksia. Mutta vaikka King’s Singersin ääntämys on huomattavasti parempaa kuin mihin esimerkiksi ranskalainen Choeur de chambre accentus pystyi laulaessaan suomalaista musiikkia suomeksi Suomi/Finland-levyllään, kuuntelen sitä kaikkein mieluimmin jonkun suomalaisen kuoron laulamana.
B) Meillä joulun odotus alkoi eilen Oulunsalon kirkon perinteisellä Adventtivesperillä. Hyvin perinteistä oli myös se, että meidän lapset varastivat show:n löntystelemällä ympäri kirkkoa esityksen aikana ja käyttäytymällä muutenkin noin niinkuin huonosti.
Varma merkki joulun lähestymisestä on myös mieskuoron Jouluoratorion harjoitteleminen (ja lähempänä joulua sen esittäminen). Teos on puhutteleva ja se esitetään suomeksi (Olkoon viimeinen toteamus aasinsilta edelliseen kohtaan). Tervetuloa kuuntelemaan.
C) Suosittelen valmistautumaan jouluun myös hankkimalla (jos et jo omista) Bachin kantaatin numero 91, Gelober seist du, Jesu Christ (Kiitetty olkoon Jeesus Kristus). Se on sävelletty Luukkaan evankeliumista löytyvään ensimmäisen joulupäivän tekstiin (Luuk 2: 1-14). Kuorolle, orkesterille ja solisteille erittäin vaikeasta teoksesta ei ole liikenteessä kovin montaa hyvää levytystä, mutta ainakin Bach Collegium Japanin esitys on laadukas ja erittäin kaunista kuunneltavaa. Myös John Elliot Gardinerin johtaman kokoonpanon esitystä on kehuttu (en kuitenkaan uskalla luvata, kun en ole itse kuullut).
Hanki edellä mainittu kantaatti mahdollisimman pian, mutta säästä sen kuuntelu joulupäivälle. Varaa itsellesi parikymmentä minuuttia rauhallista kuunteluaikaa ja paketillinen nenäliinoja, sillä teos on todella häikäisevän kaunis.


PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVAT
LINKIT