PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVAT
LINKITTaas valkeata joulua…
Siskoni soitti Unkarista. Ei kun siskonpoikani Eelis. Vastasin puhelimeen ja sanon nimeni, mutta toisesta päästä ei kuulunut oikein mitään. “Kuka siellä”, kysyin ja taas oli aika hiljaista, kunnes kuului pikkuinen “haloo”. Kysyin taas, että kuka soittaa ja kohta kuului vastaus että Els. No selvisihän se, meidän pieni Eelis oli halunnut soittaa. Eeliksen kanssa oli kiva puhua, mutta - tiedättehän - ei tässä maailmassa saa mitään tehdä rauhassa - Eeliksen äiti halusi välttämättä puhua myös. Ja pitäähän se antaa se puhelin sille äidillekin. Venkun kans juteltiin kaikkea kivaa angiinasta aina lumen olemassaoloon. Venlaa kiinnosti, onko täällä lunta. No eihän täällä ole, juuri ollenkaan. Pikkuisen valkoista. Mutta eihän se haittaa, eihän? Tulkaa sitten maanantaina kuitenkin!
Puhelu piristi, mutta epäonnistumistani kaikilla elämän saroilla se ei poistanut. Lumenkin olen päästänyt sulamaan! Lampaat on keritty vain päällisin puolin, talo on sen näköinen vain sen verran kuin sitä huvittaa olla minkään näköinen. Pahin epäsorto on kuitenkin pääni sisällä. Olen niin lopen uupunut, että huumorintajua ei ole enää kuin aika paljon (ennen sitä oli tosi paljon), itkukynnystäkään ei juuri voi mitata ainakaan tavallisella kouluviivottimella, niin matala se on. Hartiat on jumissa ja niin eespäin.
Heinäkuussa luin +28:ssa celsiusasteessa (viime lomallani) John Grishamin Joulua pakoon. Nyt se on tullut mieleeni joka kerta kun nousen milloin minkäkin asian takia noita meidän kellertäväksi kellastuneita mäntyportaita yläkertaan. Puolivälin keskipaikkeilla yhden porrasaskelman nurkassa on villakoirien ynnä muitten tympeyksien muodostama yhdyskunta. Yritin kerran epätoivoisesti kurkotella imurin suutinta tuota “kultaista” kaupunnia kohti mutta en yltänyt. Annoin olla. Into ja voimat eivät riittäneet. Tuleepahan mieleen vastakin ne katoille asennettavat jättilumiukot ja muut Grishamin kammoamat joulutempaukset.
Mitäs jos itsekin tempaisisi ja lähtisi joulua pakoon? Ei tekis niin mitään. Mietin tänään asiaa tosissaan, mutta lasten ja muiden verukkeiden vuoksi päädyin siihen, että jätän tekemättä ainoastaan joulutortut. En tykkää niistä erityisemmin. Sohvi kylläkin mainosti, että jos annan vain taikinaa ja hilloa niin hän voi tehdä niitä! Okei okei. Tehdään siis joulutorttuja. Mutta eri asia milloin. Ei ainakaan tänään eikä huomenna. Jouluenkelien siivistä ja kynttilöistä ja paimensauvoista ja kaikesta on tullut ylivoimaisia vuoria, joiden yli pääsee vain ajan kanssa, eli sunnuntaina, kun lasten joulujuhla on ohi. Sitä ennen on työlästä paneutua mihinkään täällä kotona. Kunhan vain möngertelen lasten kanssa eteenpäin, sentti kerrallaan.
Jos satutte eksymään meille lähiaikoina, muistakaa, ettette katso mihinkään muuhun kuin keittiön maustekaappiin. Sen olen sentään saanut siivottua!
14.12.2007 klo 18:23
Jeremias kommentoi:
Parempi otsikko olisi “Taas vaikeata joulua”.
Jersun jouluvalmistelut… ööh… joululahjoja voi käydä kattomassa stokkalla jos ehtii? no, ei kuitenkaan tule käytyä. Voiko tämä tästä enää helpommaksi muuttua, kysyn vaan.
14.12.2007 klo 18:50
Emppu kommentoi:
Ei siinä mitään, mukavaahan tämä on välistä, kun ehtii ajatella edes että millaista tämä oikein on. Yleensä jos kääntää selkänsä lapsille sekunniksikaan (kuten tänään tein) niin Leevi esim. juo sanasolia suoraan pullon suusta (kuten tänään teki).
14.12.2007 klo 23:34
ihmettelijä kommentoi:
ja sitten Jersun joulu: yksin kämpällä, jouluateria mäkistä? Voiko enää mukavammaksi muuttua?
15.12.2007 klo 0:58
Jeremias kommentoi:
Melkeenpä noin, paitsi että tilaan kinkkupizzan läheisestä telsim telepizzasta, onhan sentään joulu ja jouluna pitää olla kinkkua.
15.12.2007 klo 11:53
Emppu kommentoi:
Muokkailin vähän konmentteja ja pari poistinkin. Varsinainen perheterapiakeskus tämä ei ole. ;-)
15.12.2007 klo 12:56
Viena kommentoi:
Täällähän sitä hikoillaan, itehän en ressaa ovatko keittiön kaikki kaapit siistejä vai eivät, mutta eräs toinen henkilö tässä taloudessa kyllä ressaa, hyvin paljonkin. Jersullahan on varsin mukavaa kun se tulee tänne lähes valmiiseen jouluun ja syö torttuja sitä mukaa mitä me leivomme. Mutta onneksi Heini saapuu tänään. Muuten epäilisin tulisiko äitin kriteereillä joulu ollenkaan..Mun kriteereillä se tulee jokatapauksessa.
16.12.2007 klo 2:13
Jonttu kommentoi:
Jostain kumman syystä vähän kolkuttaa, kun ei ole saanut itsestä vielä ensimmäistäkään jouluvalmistelua irti. Meillä tuollainen pöluläjäys on joka portaan kulmassa. Luotan silti, että Joulu tulee. Marja kyllä ressaa. Hän kokee, että minulle ei Joulu tule, jos ei ole joka paikkaa puunattu.
Mitä suurempi kontrasti, sitä suurempi juhla? Eikös se siihen perustu se siivousvimma? Vai onko se sittenkin vain sitä varten, että voi sitten kaksi päivää olla siivoamatta?
Käytiin lasten kanssa hakemassa yhdessä korruptiotilaisuudessa meille Joulukuusi. Oli joulupukkia ja apulaista, glögiä sekä puuroa. Lapsia ja oikeata joulua oli vähän. Me sinne sitten pyrähdämme, ja ihmiset ovat innoissaan. Joulupukkikin sai välillä esittää oikeaa rooliaan. Hämmästyin, koska tunsin, että ihmiset olivat kaiken järjestäneet lapsia varten.
17.12.2007 klo 0:01
Venla kommentoi:
Nyt on ressit ressattu ja lähdettävä on. Hei vaan heipäheijaa. Huomenna ilmaannumme, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Oulunsaloon. Ilkka miettii, pitäisikö huomenna käydä McReggelillä, on meinaan jääkaappi tyhjentynyt eikä ole jaksanut lähteä kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita pilaantumaan. Yllättävän kauan pysyy viisihenkinen perhe hengissä, vaikka ruokakaapeissa on “ei mitään”.
Jonttu: ei se korruptiokuusi voi tuntua oikealta joulukuuselta. Se pitää hakea itse (naapurin metsästä). Mutta mukava, että lapsille oli järjestetty jouluohjelmaa - sait olla ylpeä isä.
17.12.2007 klo 1:02
Samuli Sorvari kommentoi:
Tuo jouluressaaminen on mielenkiintoinen seikka. Olen näin aikuistumisen kynnyksellä tajunnut sen tosiasian, että kyllä joulun tuloon liittyy oleellisesti sen valmistaminen. Protestoin sitä aikanaan Jeremiaksen ja muiden tavoin. Sekin on kiistaton tosiasia, että aina jossain vaiheessa tuo valmistaminen menee kuitenkin liian pitkälle ja tärkein asia unohtuu, tulee turmelus. Silloin ollaan väärillä jäljillä. Olisi tärkeää oikeasti miettiä miksi joulua valmistellaan.
17.12.2007 klo 12:04
matti kommentoi:
Ei se turmeluskaan paha jälkikäteen aateltuna, kunhan muistaa sopia :)
Aviomieheltä kysyttiin, että miksi te vaimonne kanssa riitelette niin paljon? “On se niin suloista sopia”, kuului vastaus. Sovinto on joulunkin sanoman ytimessä.
En tässä kannusta ketään riitelemään, kyllä riita saapuu itsekseen, usein oveen kolkuttamatta.
Jos siivoaminen tuntuu nihkeältä, kannattaa ostaa uus imuri. Kuin itsekseen tuli kämppä pölyistä puhtaaksi kun sai uudella vermeellä huidella menemään! Kontrastilla oli merkitystä, vanha lainaimuri oli melkein huonompi ku kihveli ja harja (joiilla on oma vankka paikkansa siivouksessa). Metelöikin 3 kertaa isommasti. Uutta viitsii käyttää lasten nukkuessakin.
Parasta oli se, että imurin sai alennusten ja etusetelien jälkeen puoleen hintaan ja loput tuli joululahjana anoppilasta.
17.12.2007 klo 12:13
Emppu kommentoi:
Onnea uudelle imurille! Kyllä se tuo vielä monet kerrat iloa siivoamiseen, kun saa käyttää tuliterää tehoimpraattoria. Siivoaminen on oikeasti ihan mukavaa, jälki näkyy heti ja saa itselle omanarvontuntoa. Mutta se on eri asia, riittävätkö aika ja voimat aina.
Mutta kyllä se Aurinko paistaa jo tänne Ervastinkyläänkin, kun illalla tulee vieraita! Mukava puuhata kaikkea valmiiksi, niinku se oliski Pukki joka tulee.
17.12.2007 klo 16:14
Anna K. kommentoi:
Tervetuloa Suomeen Venla perheinesi! Kiitos Samulille ja Eevamaijalle eilisestä piristävästä vierailusta, hyvä mieli siitä on jatkunut vielä tänäänkin.
Joulusta olen oppinut pitämään vasta nyttemmin aikuisena ja perheellisenä. Kun minä olin lapsi, äiti oli ehtinyt jo kyllästyä joulun laittamiseen, ja toi ajatuksensa äänekkäästi jouluisin julki. Sehän ei kyllä silloin lapsena paljon naurattanut, sillä joka joulu sai jännittää tuleeko meille joulu vai eikö, ts. saadaanko äiti kiinnostumaan joulusta. Yllättävän merkittävässä roolissa äidit joulun suhteen.
Joulu nimittäin tulee vain tekemällä, mutta tekemiselläkin on rajansa. Saa nähdä miten tänä vuonna, tuntuu että menemme aika valmiille mummulaan ja vähän hävettääkin.
17.12.2007 klo 16:26
matti kommentoi:
Siivoaminen on kyllä ihan mukavaa, sillon ku ei väsytä. Löydän itseni joskus (melkein aina) vastustamasta sitä vain sen takia, että olen jostain saanut päähäni että se on tympeää. Kun ajaa vaimon ja lapset vaikka mummulaan illaksi että saa rauhassa siivota, niin sehän on laatuaikaa Hra Itsen kanssa. Kun siivoaa kaks kertaa tehokkaammin ja unohtaa puhelimen äänettömälle, jää puolet sovitusta ajasta laiskotteluun.
Onneksi valmiille menemisestä voi salaa nauttia, vaikka päällepäin vähän hävettäiskin. Nimim. Eka oma joulu kolmen mummuloissa vietetyn jälkeen
18.12.2007 klo 13:39
Anna K. kommentoi:
Koitan siis näyttää jouluna mummulassa oikein häveliäältä, ja omassa mielessäni riemuitsen siitä että pääsin joulupöytään ilman stressiä (ja rahanmenoa). Jos joulu on kerran valmisteluista kiinni, ei meille varmaan olisi joulua tullut mikäli sen olisimme kämpässämme viettäneet. Kukaan ei olisi ehtinyt joulukelkkaan mukaan.
Parhaan joulumielen sain sinä vuonna kun mieskuoro esitti ensimmäistä kertaa jouluoratorionsa ja pääsin sitä yksin kuuntelemaan ja hiljenemään. Tänä vuonna on jäänyt väliin kaikki tämmöinen, mutta onhan meillä tuo tontunpoikanen sentään omasta takaa.
18.12.2007 klo 13:59
Samuli Sorvari kommentoi:
Anna K: Kiitos Jouluoratorioon liittyvästä ajatuksesta. Itsestäni tuntui silloin aivan samalta. Toisaalta nyt kun esitettiin teosta yhdeksännen kerran, oli vaikutus lähes samankaltainen. Ihmeellinen teos se on. Siinä kyllä Joulun sanoma tulee lähelle.
18.12.2007 klo 15:47
Anna K. kommentoi:
Samuli, en ole kuunnellut jouluoratoriota livenä kuin tuon ainoan kerran. Kokemus oli hyvin voimakas, ja uskon että se voisi aivan hyvin uusia jos vielä joskus pääsisi esitystä kuuntelemaan. Joulun sanoma ei ole koskaan ennen sitä eikä sen jälkeen tullut niin lähelle.
19.12.2007 klo 9:53
Emppu kommentoi:
Kerran minäkin olen kuullut livenä, ja se seimi-kohta jäi kyllä lähtemättömästi mieleen. Siinä kimalsi kultaiset tähden valojuovat, ja niissä leijui oljen ja heinän tuoksu ja pöly! Ja se ihmeellinen tunnelma, kun äiti ja isä ihmettelivät vastasyntyneen kirkkautta. Mutta valitettavastipa sitä ei sanoin voi kuvata eikä äänite ole sama asia ollenkaan.
20.12.2007 klo 14:36
Samuli V. kommentoi:
bloggarin tekstiin palatakseni, hauska yksityiskohta tuossa “avautumisessa” (ystäväni muuten käytti lukioiässä tuota termiä, ja hänen koulukaverinsa (jonka isoveli ilmeisesti oli armeijassa tms.) ihmetteli, miksi tämä ystäväni käyttää “intti-ilmaisua”…) oli surkuttelu sen asian tähden, että lampaat on keritty vain päällisin puolin. Luojalle kiitos, että näin on. Tästä tuli mieleen toinenkin asia, kun joku kysyi, kummalla puolella kanaa on enemmän höyheniä, ja vastasi sitten, että ulkopuolella.
“Katoille asennettavat jättilumiukot ja muut Grishamin kammoamat joulutempaukset”
Tämä toi mieleeni sen karmean talvitempauksen, kun vein Petjaa päiväkotiin viime talvena. Sen täytyi olla tammikuuta tai helmikuuta, koska muulloinhan sitä lunta ei täällä ollut.
Aamuhämärässä näin, miten päiväkodin katolle oli pystytetty valtava veistos. Sen muodoista päätellen sen olivat tehneet 12-15 -vuotiaat pojat. Oikeasti se ei ollut kovin valtava, reilun metrin korkuinen tappi. Mutta kun tuon taideteoksen esikuva oli oikeasti niin pieni, niin taideteos järkytti minua. Siinä mielessä se varmaan teki tehtävänsä; eikö nykytaiteen ole tarkoituskin järkyttää?
Yleisten siveys- ja säädyllisyysnormien mukaan lumiveistoksen kaltaisia kuvia ei pitäisi olla yhteiskunnassa näkyvillä, ja kaikkein vähiten päiväkodin katolla…
Ilmeisesti patsas oli järkyttänyt myös päiväkodin henkilökuntaa, kun se iltaan mennessä oli käyty deletoimassa.
(Poika tuolla laulaa nallepuhlaulua “lunta tippuu hiljalleen”, hikkailee välillä, ja toteaa: Hikka pysäyttää laulun.)
On totta, etteivät ihmiset ole minulle leipomuksistaan tilivelvollisia. Silti kolahtaa korvaan, jos jonkun leipomuskarsimuslistamuksen ykkösenä on joulutorttu. Etenkin Myllyn paras -voitaikinasta tehdyt vievät luumuhillon mennessään. Mutta tämä vain vaatimaton mielipiteeni, joille siis olen oppinut osoittamaan niille kuuluvan paikan (noin niinkuin globaalissakin mittakaavassa).
Itse Anna K.:n kanssa olen samassa tilanteessa; menen valmiille. Hänen tavoin minäkin hieman ujostelen tilannetta, kun tässä muutenkin pääsee niin vähällä. Toisaalta tiedän, että ainakin yhtä perheeni jäsentä, (enkä nyt tarkoita itseäni) odotetaan kuin kuuta nousevaa siellä majatalossa, jossa meille on sijaa.
Itse olen koko ikäni välttynyt kaikelta vastenmieliseltä jouluun liittyvältä (ellei nyt joulusiivoamista oteta lukuun; mielenkiintoista muuten, miten siivoaminen tuntuu vastenmieliseltä, vaikkei se ole sen kummempaa tekemistä noin niinkuin vyysisesti kuin mikä tahansa muu lihastyö). Äiti varmaan itkeskeli taakkojensa alla jouluisin, mutta en minä niitä itseeni ottanut. Kuten joku aiemmin jo sanoi, niin äideistä ne joulut ja kestovaipat on usein kiinni, ja hän se meilläkin sai yhtä ja toista mukavaa aikaan.
Minä pidin jo pienempänä ja yhäkin lahjojen laittamisesta. Ei ne häävejä paketteja ollut, pikkuveljelle karkkirasia anttilasta, ja sitten pokalla pyysin niitä tätösiä siinä kassojen takana paketoimaan sen. Yksi niistä pyöritteli kollegalleen päätä, mutta ei lopulta voinut kieltäytyäkään, ilmaiseksi paketointipalveluksi kun kutsuivat itseään ja instituutiotaan!
Nyt tahtoo tuo vaimo olla huolissaan, ehdinkö ostaa hänelle lahjaa ollenkaan, kun lahjanostoon varattu päivä menikin ihmeellisessä kipuflunssakolotuksessa. Mutta aion yllättää hänet niin, että sukat (ne siis jotka sieltä paketista kuoriutuvat) pyörivät jalassa. Elämää ei voi ennustaa, ja joulukin pitäisi pystyä ottamaan vastaan niillä resursseilla, jotka meille itse kullekin on annettu. Näin se vain on. (Mutta tämä on taas minun vaatimaton…)