Kirjoitukset
Kommentit
Haku
Login
 
 

Sian vinkunaa

Samuli Sorvari - 28. marraskuuta 2007  klo 1:20 - Aihe: Sekalaiset jutut

Eilinen päivä oli niitä päiviä, jolloin kaikki menee pieleen. Mitään erikoista ei tapahtunut, kaikki vain tuntui tarkoituksettomalta. Koulussa oppilaat menivät kuvainnollisesti seiniä pitkin, lastenhoitaja soitti, että Liina ei ole tullut hoitopaikkaan vaikka oli päässyt koulusta jo kaksi tuntia sitten (ahdistavan huolestumisen jälkeen tyttö löytyi kirjastosta), kuorossa kakkostenori sai kovaa runtua ja homma ei lähtenyt luistamaan ollenkaan. Illan sählypelissä otettiin murskavoitto ja oma ketju pelasi hyvän pelin, mutta silti mieli oli maassa. Saunassakin oli niin täyttä että piti seisoa.

Suuren masennuksen, epätoivon ja näköalattomuuden hetkellä löysin lohtua Viivistä ja Vagnerista (Rammstein ei oikein sovi kuvaan, mutta muuten…):

Viivi Ja Vagner

Viivi Ja Vagner 2

Muitakin hyviä oli, mutta näiden kohdalla sisäinen sikani vingahti.
(Pyydän jo etulahjana anteeksi kaikkia tekijänoikeusrikkomuksia. Poistan nämä jos joku vaatii.)

No, tänä aamuna kaikki näyttikin sitten jo paljon paremmalta. Herätyskellon ensimmäisten sävelien aikana muistin, että englanninopettaja lupasi ottaa koko luokan kahdeksi ensimmäiseksi tunniksi jakotuntien sijaan, joten koulu alkaa vasta yhdentoista jälkeen. Lapset hoitoon ja sen jälkeen takaisin nukkumaan. Rauhallinen aamukahvi vaimon kanssa ja ilman kiirettä töihin.

Sovittakoon, että se syysmasennuksesta.

PS. Kaikki tämän kirjoituksen yhtymäkohdat edelliseen kirjoitukseen ovat täysin lukijan mielikuvituksen tuotetta. Todellisuudessa niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ainakaan en myönnä sitä.

PPS. Deutsche Gramophone on avannut verkkokaupan, jossa on tarjolla 2 600 levyä klassista musiikkia, osa siitä levyjä joita ei ole pitkiin aikoihin saanut ostettua mistään. Saapa nähdä löytyykö sieltä vanhoja Goran Sollscherin kitaralevytyksiä.

7 kommenttia »

  • 28.11.2007 klo 16:29
    matti kommentoi:

    Sählypelin sujuvuudesta ja kauniista maaleista ei ainakaan voinut päätellä mielen olevan maassa.

    t. pakki

    Mut tän päivän herkkuhetket ei ehkä tuntuis niin mukavilta ellei eilinen olis ollu niin tukala?

  • 28.11.2007 klo 16:46
    Samuli Sorvari kommentoi:

    Matti: Tuossa piilee suuri viisaus. Jos ei välillä ole huonoja hetkiä, ei elämän paremmat hetket tunnu miltään.

  • 6.12.2007 klo 16:25
    Jonttu kommentoi:

    Juuri näin. Elämän vuoristorata on niissä matalissa kohdissa masentavaa. Tarvisiko se nyt ihan niin paljon ottaa mahan pohjasta. Havaintojeni mukaan vuoristorata loppujen lopuksi tarjoaa kuitenkin enemmän, kuin tasainen junamatka. Tosin se on pakko sanoa ja myöntää, etten itse ole valinnut omaa vuoristorataa enkä tiedä, muuttuuko vuoristoradan yllättävyys huomenna tasaiseksi tallaamiseksi. Kiivaat kurvit, pahat paikat ja syöksyt tulevat aina yhtä odottamatta, ennalta varoittamatta. Juuri kun on päässyt nousemaan kontalleen, tuleekin se ennen kokematon vaakakierre ja silmukka, jota ei osannut pelätä eikä odottaa. Tai kun elo tuntuu yhdeltä loputtomien portaiden nousemiselta, joka ei lopu koskaan, alkaakin alamäki, joka antaa vauhdit, joilla pääsee kolme seuraavaa mäkeä keveästi ylös.

  • 6.12.2007 klo 18:39
    Samuli Sorvari kommentoi:

    Jonttu: Vuoristoratavertauksesi on harvinaisen osuva. Mietin vain, missä kohdassa speedin kieputusta olen tällä hetkellä menossa?

  • 6.12.2007 klo 20:48
    Jonttu kommentoi:

    Totuus on tarunhohtoista Speedyä ihmeellisempi. Mikä vuoristorata korkataan ensi vuonna

  • 6.12.2007 klo 20:52
    Samuli Sorvari kommentoi:

    Jonttu: Myönnän, että jäin vähän koukkuun Oakwoodin laitteisiin. Luulin olevani kaiken sellaisen yläpuolella, mutta ehei.

    Jotain pitäisi ensikesälle keksiä.

  • 6.12.2007 klo 21:02
    Jonttu kommentoi:

    Hain youtubesta vuoristorataa. Pitää ne joskus kokeilla nekin.

Kommentoi

Sivuseikka

Uusimmat kirjoitukset

Uusimmat kommentit

  • Samuli Sorvari kommentoi juttua
    Huokaus
    Piia: Tämänhetkinen suunnitelma on sellainen, että koko ulkolaudoitusta ei uusita,...
  • Piia kommentoi juttua
    Huokaus
    Teettekö tuohon uuden ulkolaudoituksen? Kysyy satunnainen talokauppoja pähkäilevä lukija...
  • Samuli V. kommentoi juttua
    Huokaus
    Vautsi vau, ja kiitos kauheasti kiittelyistä. Minäkin otan niistä osani, luonnollisesti....
  • Lotta S kommentoi juttua
    Huokaus
    Olisitpa osunut oikeaan Emppu, mutta kun et :( Meidän toimelias...

Aiheet