PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVAT
LINKITSeksiä, huumeita, väkivaltaa ynnä muuta
Tämän ei missään tapauksessa ole tarkoitus olla paatoshenkinen päiväkirja, jossa moralisoidaan nykymaailman tilaa. Jostain syystä nyt kuitenkin senkaltaista asiaa näyttää ilmaantuvan. Ja tilaisuushan tekee varkaan. Siispä jatkakaamme jo aljettua suossa tarpomista, lapsen ja lapsuuden asialla.
Liina toi eskarista mukanaan Valtion elokuvatarkastamon tekemän vihkosen, jossa valistettiin tietokone- ja konsolipelien ystäviä. Vihkosessa kerrottiin pelien ikäsuosituksista, sekä pelien sisältöä kuvaavasta symbolijärjestelmästä. Sisältösymboleja on seitsemän: Kauhu, väkivalta, seksi, huumeet, kiroilu, syrjintä ja uhkapeli. Vihkosen mukaan symbolit kertovat syyn pelin saamaan ikärajaan. (Mielestäni symboloiden tulisi ennemminkin kertoa syy pelin hyllyttämiseen.)
Pelien ikärajajärjestelmä on hyvä juttu. Siis siihen saakka, kunnes pelit päätyvät kaupan hyllylle. Kun äiti tai isä ostaa pelin “alaikäiselle” lapselleen ikärajasta välittämättä, ei sille taida enää olla oikein käyttöä. Roskikseen menee pelin pahvisten kuorien mukana.
Ajatuksessa on poikkeuksellisesti vähän rintaääntäkin. Koulussa moni alle kymmenvuotias kertoo pelaavansa esimerkiksi Haloa (Ikäraja 16+), RuneScapea (Ikäraja 13+) ja Warcraftia (Ikäraja 12+). Siis ihan kunnollisten perheiden lapset. Kunnottomien lapset eivät edes kerro mitä pelaavat. Enkä uskailla ruveta arvailemaan.
Arviointikeskuskusteluissa moni vanhempi valitteli, että pelaamisen kanssa on ongelmia. Aikaa ei meinaa jäädä edes läksyjen tekemiselle. Eivät nähdäkseni tajunneet edes hävetä.
23.11.2007 klo 10:15
matti kommentoi:
Vanha kunnon Rayman, jonka ostin keväällä parilla eskolla käytettynä, on loistokamaa! Se on jo 12 vuotta vanha mut niin siinä vaan riittää haastetta ja grafiikatkin miellyttää. Kyllähän siinä tuhmat saa turpiin. Pehmonyrkki viuhuu ja vihulaiset vinkuu. Onkohan se paha? Kuitenki idea on vapauttaa vangit häkeistään, pelastaa maailma ja Rayman toisinaan jopa lohduttaa voitettua vastustajaa selkään taputtamalla :)
Vielä kun olis aikaa istua koneella pelaamassa.
23.11.2007 klo 13:16
Jeremias kommentoi:
Tulihan tuota itsekkin pienempänä pelattua kaikenlaisia pelejä, jossei kotona niin sitten naapurilla. Tiedä onko tuo sitten vaikuttanut päänsisäiseen toimintaan jollain tapaa :) Nykyään pelit ovat tietysti paljon raaeimpia yms realistisempine grafiikkoineen vrt. vanhan ajan pikselimössö.
Nykyään pelit saa netistäkin todella vaivattomasti, joten usein ei edes kaupan myyjä ole ikärajoja valvomassa.
24.11.2007 klo 10:05
Samuli Sorvari kommentoi:
Jeremias: Tuo pelien realistisuus oli asia, josta minun piti tuohon juttuun kirjoittaa, mutta unohtui. En nyt väitä, että realistisuuden lisääntymisen myötä lapsilla hämärtyisi pelin ja todellisuuden raja ja sitä kautta väkivaltainen toiminta lisääntyisi, mutta mahdollista se on.
25.11.2007 klo 22:11
Samuli V. kommentoi:
Tuo Warcraft on sillä tavalla tuttu juttu, että kirjoitin siitä kevättalvella jutun. Peli aiheuttaa riippuvuutta, ja on särkenyt perheitäkin, kun koukkuun jääneet isäntämiehet ovat jättäneet perheensä ja pelaavat peliä yksikseen 20/7…
Youtubessa on tällainen uutispätkä, jossa ilmiötä kuvataan yhden surullisen tapauksen kautta.
http://www.youtube.com/watch?v=K8hfK3RQs2g
Muista peleistä en tiedä mitään, mutta kun tämän maailmaan tutustuin, niin se oli kylmää kyytiä. Muistaakseni Oulun koulupsykologit eivät tunteneet tätä peliä, mutta pelaaminen, pientenkin lasten, oli jo selvästi tunnistettavissa oleva ongelma.
25.11.2007 klo 23:56
Samuli Sorvari kommentoi:
Samuli V: Vai pelaavat Warcraftia myös aikamiehet. Kun nyt peliä tuon mainitsemasi jutun kautta vähän tunnet, miten tulisi suhtautua kakkos- tai kolmosluokkalaisiin jotka ko. peliä pelaavat? Olisiko syytä koulun puolelta “kieltää” peli? Siihenhän meillä ei kyllä oikeastaan ole mahdollisuutta, mutta voisi ainakin suositella kotiin sitä.
27.11.2007 klo 0:02
Samuli V. kommentoi:
No sen aiheuttama riippuvuus on todella voimakasta, ja jos vanhemmat yhtään seuraavat lapsiaan, jotka peliä pelaavat, niin huomaavat kyllä saman asian.
Mitenkään kauhean väkivaltainen se ei minun käsittääkseni ole, mutta sitäkin koukuttavampi. Se on kuulemma helppo oppia ja kehityksestä palkitaan. Lisäksi siinä on sisäänrakennettuna moninpeluuominaisuus, joka tuo mukaan sosiaalisen ulottuvuuden, joka taas luo harhan siitä, että harrastaa oikeasti sosiaalista toimintaa. Kehitystasoja tai miksi niitä nyt sanoo, on todella paljon, joten pelin pelaaminen loppuun on työn ja tuskan takana.
Yksi työkaverini kerran sanoi, että hänen 24-vuotias opiskelutoveri pelaa peliä kaiket päivät, yöt läpeensä ja aamulla kello soimaan jotta pääsee pelaamaan. Ammattikorkeakoulu on jäänyt tyystin kesken. Todellisuus on kateissa tällaiselta ihmiseltä. Voi vain arvailla, mitä peli tekee kakkoskolmosluokkalaisille. Ota ainakin asia esille vanhempainillassa. Voit esiintyä ihmisenä, joka tuntee pelin kuin omat taskunsa. lisätietoa googlesta hakusanoilla WoW koukuttaa ja WoW addicting. Osumat miljoonissa.
27.11.2007 klo 1:44
Jeremias kommentoi:
WoW koukuttaa niinku kovat huumeet, esimerkkejä on. Suurimmalla osalla kuitenkin pelaaminen pysynee kohtuudessa.
Vanhana mudaajana tiedän että jo pelkän tekstipohjaisen massiivisen moninpeli-roolipelin sosiaalinen ulottuvuus vie vahvasti mukanaan. Virtuaalinen sosiaalinen elämä on vaan paljon helpompaa kuin todellinen: ei tarvi katsoa kavereiden rumia naamoja vaan niistä näkee pelkän virtuaalisen (hyvän?) puolen. Virtuaalinen elämä on helpommin hallittavissa.
27.11.2007 klo 9:54
Emppu kommentoi:
“Virtuaalinen elämä on helpommin hallittavissa.”
Tämä siis luo illuusion sosiaalisesta kanssakäymisestä? Perheenisä luulee että asiat on reilassa silloin kun wowissa menee hyvin. Voin jostain syystä eläytyä tämän henkilön vaimon asemaan.(Vaikka Samppa ei, kiitos ja ylistys, ole koukussa ainakaan tällaisiin peleihin.) Tunteet liikkunevat epätoivon ja raivon välimaastossa. Luin taannoin Välisamppa sen sun jutun lehdestä, ja se kyllä järkytti minua. Yksikin hajonnut perhe (netin takia) on minun mielestäni liikaa.
27.11.2007 klo 12:57
matti kommentoi:
Netti on tullut meiän keskelle niin nopeasti ja niin suurilla vaikutuksilla, että harva on ehtinyt pohtia, miten suuri se vaikutus todellakin on. Ja ennenkaikkea: miten asiaan tulisi suhtautua. Miten netin kanssa ollaan?
Kaikenlaisiin asioihin ihmiset kaipaavat nykyään ratkaisua kollektiivisen lainsäädännön keinoin, jotta ei tarvis ottaa henkilökohtaista vastuuta. On helpompi tyytyä ylhäältä annettuun ratkaisuun kuin toimia oma-aloitteisesti omien arvojen pohjalta. Nettiin ja tietotekniikkaan suhtautumisessa ainoa pitkän päälle toimiva ratkaisu lähtee kuitenkin yksilöstä. Kaikki on mahdollista, kun vaan avaa nettiselaimen ja surffaa menemään. Mikään muu ei estä, paitsi hyvä moraali.