Minä en uskaltaisi tätä asiaa laskea heidän varaansa.

Itse tunnen piston sydämissäni, sillä ideaaliminäni, joka on kaukana käytännön minästäni, ei toisi mielellään tietokonetta arkeen ollenkaan. Tästä ei sosiaaliselle elämälle ole mitään hyötyä, vaikka muille asioille satunnaisesti onkin.

Itse haluaisin siis, että lapseni ei opi hinkumaan tietokoneelle, niinkuin kaikkialla yleensä halutaan. Tuskin toiveeni toteutuu, mutta saanhan minä haaveilla, haaveillaanhan täällä yhtä jos toista muutakin elämän suhteen.

Sitten kun poika lähtee kouluun, saavat ammattilaiset opastaa internetin käyttöön. On kyllä murheellista ajatella, että netin olemassaolon ja helppokäyttöisyyden takia lapsuus lyhenee niin olemattomaksi. Vielä en uskaltanut edes tuota jerkun linkkiä lukea, teen sen nyt.

Tärkeä teema.

Kiitos ravistelusta.

Vakavasti ottaen edelliset kommentit kyllä herättivät paljon ajatuksia minussa. Joudun (sivu)työni takia istumaan kotona melko paljon koneen ääressä ja muutenkin monet harrastukset liittyvät tietokoneeseen. Minkälaisen mallin annan lapsilleni? Omaatuntoa hieman lohduttaa kuitenkin se, että puuhailen aika paljon lasten kanssa kaikenlaista, mutta vapaahetket tahtoo kyllä kulua koneen ääressä.

Lupaan (yrittää) muuttaa tapojani.

Tietokone ja internet ei voi kuitenkaan koskaan korvata aitoja ihmissuhteita, tapaamisia, juttelutuokioita toreilla ja turuilla, kosketusta, liikkumista, nuotion ympärillä istumista, uimista keskellä yötä peilityynessä järvessä, lumiukon tekemistä, laskiaismäkeä … Nojoo. Heh. Samuli, tiedostan kyllä, mutta en henk. koht vielä kanna huolta.

Meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten omat lapsemme aikuisena käyttäytyy niin netissä kuin muutenkin. Vaikka siihen voi vaikuttaa myös suoraan keskustelemalla ja sopimalla netin ja tietokoneen käytöstä, niin suurempi merkitys saattaa kuitenkin sillä, minkälainen ihmiskäsitys ja maailmankuva me vanhemmat omalla olemuksellamme ja valinnoillamme lapsille annetaan. Esimerkiksi, voiko kaikki mahdolliset elämänkatsomukset hyväksyä, suvaitsevaisuuden nimissä? Oon viimeaikoina usein miettiny, mikä on ymmärtämisen ja hyväksymisen välinen ero. Nykyään moni tuntuu sekoittavan nämä kaksi käsitettä. Että jos ymmärtää, niin se tarkoittaa samalla asian hyväksymistä. Ei sen näin pitäisi olla.

Kuulemma joillakin on hyviä kokemuksia siitä, et tietokone laitetaan olohuoneeseen tai muuten kaikkien näkösälle. Uskoakseni lapsille kannattaa siitä huolimatta perustella, miksi kannattaa rajoittaa käyttöä ja valikoida sisältöä. Voi olla että siitä pitää jopa muistuttaa sillon tällön :)

Luulisin, että käyttöaikojen rajoittaminen voi toimia ainakin siinä, ettei lasten tarvi riidellä saiko joku olla tänään 10 minuuttia pitempään ku toiset. Ei sillä että lapset ei sais riidellä. Toivottavasti meidän lapset sitten aikanaan riitelee kuitenkin siitä, saiko yks olla pitempään pihalla ku toiset :D Ihan niinku itekki sillon lapsena… “Miks toi saa olla myöhään ulkona?!”

Sen verran täytyy ottaa takas tuosta omasta jutusta, että ei Eeva Maija oikeasti ole totaalikieltäjä. Olen vain tulkinnut väärin Empun ajatuksia tietokoneettomasta kodista :)

Tollanen bayesilainen suodatin niinku leopardissa on ihan hyvä, mutta jos minulla olisi lapsia määrittäisin alussa itse muutaman sivun whitelistin avulla ja estäisin pääsyn kaikille muille. Sitten ajan myötä sivuja voisi lisäillä kun lasten tiedonjano kasvaa.

Veikkaisin että viimeistään kolmentoistavuoden iässä se lapsuus on ohi ja lapsi pääsee ihan minne haluaa tarpeeksi halutessaan. Periaatteessa pidän yhtä pahana totaalista kieltämistä ja liikaa kontrollia kuin liian löysää suhtautumista. Kaikista tärkeintä on pyrkiä lasten ja vanhempien väliseen luottamukseen. Menipä paasaamiseksi :)

Vastuullinen vanhempi pitää puukot ja muut vaaralliset työkalut lukollisissa kaapeissa ja lasten ulottumattomissa, koska lapsi voi vahingoittaa niillä itseään. Samalla tavalla netti pitäisi olla lukkojen takana, ja avaimet aikuisen taskussa.