Turvallisesti netissä - utopiaa vai ei?
Innostukseni tähän syvälliseen pohdintaan lähti Matin kirjoituksesta, siihen liittyvästä Tietoviikon artikkelista sekä uutisesta, jonka mukaan lapsiasiavaltuutettu avaa nettisivut lapsille. Varsinainen aihe kuitenkin vain sivuaa näitä, joten menkäämme asiaan.
Meillä on monesti pohdittu, miten perheessämme tullaan suhtautumaan lasten tietokoneen käyttöön. On pakko myöntää, että keskusteluissa on ilmennyt hienoisia näkemyseroja. Eeva Maija on asian suhteen ehdoton, suoranainen totaalikieltä(yty)jä. Minä taas kannattaisin turvallista, valvottua ja ohjattua käyttöä. Se ainakin kuulostaa hienolta.
Nyt kun elämme sitä vaihetta, että perheemme esikoinen on alkanut yhä kiihtyvään tahtiin kyselemään “voiko mennä tietskalle”, olen alkanut ymmärtää Eeva Maijan näkemystä. Minulle on pikkuhiljaa valjennut, että lapsen tietokoneen käyttöä on erittäin vaikea valvoa, jos tietokone on vapaasti käytössä. Ja vaikkei olisi, niin inhimillisiä unohduksia tulee, se on varma. Aina ei muista kirjautua ulos tai sammuttaa konetta ja näin ollen (mikäli koneessa on internet-yhteys (useimmiten on)) myös koko netin sisältö on muutaman napinpainalluksen päässä. Ja netistä kyllä löytyy loputon määrä sellaista sisältöä jolla on lapsen silmiin osuessa tuhoisia vaikutuksia.
En silti kannata nollatoleranssia. On väistämätöntä, että lapset pääsevät koulussa, kirjastossa, naapurissa tai jossain muussa paikassa tietokoneelle sillä tavalla, ettei aikuinen ole valvomassa. Mitä tapahtuu silloin, jos käyttöä ei ole yhdessä harjoiteltu ja pelisäännöistä sovittu? Mielestäni todennäköisyys “väärinkäyttöön” on tällöin paljon suurempi. Kun yhdessä sovitaan miten ja mihin tietokonetta käytetään, voi tämän asian suhteen nukkua yönsä vähän rauhallisemmin.
Ongelmaksi jää kuitenkin vielä se, että lapsi saattaa eksyä (ja jopa todennäköisesti eksyy) vahingossa epämääräistä sisältöä tarjoaville sivuille. Vaikka sivuseikkaan tätä kirjoitankin, asia ei ole sivuseikka. Lapsen kohdalla yksikin kerta on liikaa. Aikuisilla pitäisi olla eväitä estää nämä vahingot.
Monissa kirjastoissa asiantilaan on puututtu ottamalla käyttöön esto-ohjelmia, jotka estävät pääsyn epämääräisille sivuille. Mäkeissä (tarkoitan siis mac-koneita) on käyttöjärjestelmään sisällytetty erittäin päteviä ja monipuolisia käyttörajoituksia, joiden avulla aikuinen voi varmistaa, että lapsi voi käyttää konetta turvallisesti. Myös windows-puolella tilanne näyttää kohtalaiselta. Nopea haku paljasti, että netistä löytyy lukemattomia maksullisia ja muutamia ilmaisia esto-ohjelmia kotikoneille. Lisäksi esimerkiksi googlen hakuun voi konekohtaisesti laittaa päälle ns. turvallisen haun, joka periaatteessa suodattaa epämääräiset sivustot hakutuloksista.
Lopuksi on kuitenkin todetattava, että mitkään esto-ohjelmat tai tekniset rajoitukset eivät kykene täydellisesti suojaamaan lasta sopimattomalta sisällöltä. Vanhemman vastuu tässä, niin kuin muissakin kasvatukseen liittyvissä asioissa on suuri. On turha syyttää internettiä lapsen psyykkisestä pahoinvoinnista, jos meillä ei ole aikaa opetella sen käyttöä yhdessä ja sen jälkeen myös valvoa käyttöä.
Muutamia linkkejä aiheeseen liittyen:
- Mannerheimin lastensuojeluliitto, viisaasti verkossa
- Ohjeet Googlen turvallisen haun asetuksiin
- Tietoa esto-ohjelmista
- Mac OS X:n lapsirajoitukset
- Lasten sivut


PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVAT
LINKIT
14.11.2007 klo 22:05
Emppu kommentoi:
Minua on tämä aihe koskettanut kipeästi viime aikoina. Vanhempana tuntee avuttomuutta kun huomaa, ettei voi taata lapselleen lapsuutta ilman tietoisuutta aikuisten maailmasta. Vaikka itse valvoisi oman lapsensa tietokoneen käyttöä, lapsen leikkikaverit ovat voineet eksyä netin törkysivuille. Silloin vaikutukset näkyvät kavereissa ja omissa lapsissa ja sisaruksissa. Kun toivoisi niin kovasti että lapset saisivat olla lapsia mahdollisimman kauan! Lapsi ei pysty kasvamaan kunnon aikuiseksi ilman lapsuutta.
Vastuullinen vanhempi pitää puukot ja muut vaaralliset työkalut lukollisissa kaapeissa ja lasten ulottumattomissa, koska lapsi voi vahingoittaa niillä itseään. Samalla tavalla netti pitäisi olla lukkojen takana, ja avaimet aikuisen taskussa.
14.11.2007 klo 22:08
Samuli Sorvari kommentoi:
Emppu: Allekirjoitan kaiken, eipä meillä taidakkaan olla näkemyseroja :) Mutta kyllä vastuullinen aikuinen myös opettelee lapsen kanssa puukon ja muiden työkalujen vastuullista ja oikeaoppista käyttöä, kun sen aika koittaa.
14.11.2007 klo 23:02
Jeremias Kangas kommentoi:
Tuossa taas surullinen tapaus lasten internetin käytöstä ja mihin se voi johtaa: http://stcharlesjournal.stltoday.com/news/sj2tn20071110-1111stc_pokin_1.ii1.txt
Tollanen bayesilainen suodatin niinku leopardissa on ihan hyvä, mutta jos minulla olisi lapsia määrittäisin alussa itse muutaman sivun whitelistin avulla ja estäisin pääsyn kaikille muille. Sitten ajan myötä sivuja voisi lisäillä kun lasten tiedonjano kasvaa.
Veikkaisin että viimeistään kolmentoistavuoden iässä se lapsuus on ohi ja lapsi pääsee ihan minne haluaa tarpeeksi halutessaan. Periaatteessa pidän yhtä pahana totaalista kieltämistä ja liikaa kontrollia kuin liian löysää suhtautumista. Kaikista tärkeintä on pyrkiä lasten ja vanhempien väliseen luottamukseen. Menipä paasaamiseksi :)
14.11.2007 klo 23:17
Samuli Sorvari kommentoi:
Jeremias: Kiitos kommentista, mutta olipa karmea tarina. Hyvä (eli paha) esimerkki siitä, mihin kontrolloimaton tietokoneen ja netin käyttö voi lapsen johtaa.
Sen verran täytyy ottaa takas tuosta omasta jutusta, että ei Eeva Maija oikeasti ole totaalikieltäjä. Olen vain tulkinnut väärin Empun ajatuksia tietokoneettomasta kodista :)
15.11.2007 klo 9:31
matti kommentoi:
Järkyttävä tarina.
Kuulemma joillakin on hyviä kokemuksia siitä, et tietokone laitetaan olohuoneeseen tai muuten kaikkien näkösälle. Uskoakseni lapsille kannattaa siitä huolimatta perustella, miksi kannattaa rajoittaa käyttöä ja valikoida sisältöä. Voi olla että siitä pitää jopa muistuttaa sillon tällön :)
Luulisin, että käyttöaikojen rajoittaminen voi toimia ainakin siinä, ettei lasten tarvi riidellä saiko joku olla tänään 10 minuuttia pitempään ku toiset. Ei sillä että lapset ei sais riidellä. Toivottavasti meidän lapset sitten aikanaan riitelee kuitenkin siitä, saiko yks olla pitempään pihalla ku toiset :D Ihan niinku itekki sillon lapsena… “Miks toi saa olla myöhään ulkona?!”
15.11.2007 klo 12:59
Venla kommentoi:
Oli kyllä karmea juttu. Mietin vain, että kun puhutaan lasten internetin käytöstä: aikuisetkin näköjään tarvitsisivat valvontaa… Onneksi saan elää huoletonta elämää vielä pari vuotta, omat lapset kun ovat vielä niin pieniä.
15.11.2007 klo 13:16
Samuli Sorvari kommentoi:
Venla: sama ajatus tuli mulla mieleen, aikuisia vain on huomattavasti vaikeampi valvoa. Ja vaikka teillä on vielä pari vuotta siihen kun lapset alkavat olla “siinä iässä” on asia hyvä tiedostaa jo nyt.
15.11.2007 klo 13:28
matti kommentoi:
Aikuiset on hypänny nettikelkkaan kesken kaiken, vähän kuin ulkopuolelta. Meidän omat lapset kasvaa siihen, se tulee olemaan pienestä pitäen kiinteä osa heidän arkeaan, monissa eri muodoissa ja yhteyksissä. Siinä on aika iso ero sukupolvien välillä.
Meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten omat lapsemme aikuisena käyttäytyy niin netissä kuin muutenkin. Vaikka siihen voi vaikuttaa myös suoraan keskustelemalla ja sopimalla netin ja tietokoneen käytöstä, niin suurempi merkitys saattaa kuitenkin sillä, minkälainen ihmiskäsitys ja maailmankuva me vanhemmat omalla olemuksellamme ja valinnoillamme lapsille annetaan. Esimerkiksi, voiko kaikki mahdolliset elämänkatsomukset hyväksyä, suvaitsevaisuuden nimissä? Oon viimeaikoina usein miettiny, mikä on ymmärtämisen ja hyväksymisen välinen ero. Nykyään moni tuntuu sekoittavan nämä kaksi käsitettä. Että jos ymmärtää, niin se tarkoittaa samalla asian hyväksymistä. Ei sen näin pitäisi olla.
15.11.2007 klo 23:23
Venla kommentoi:
Olen samaa mieltä Matin kanssa siitä, että vanhempien esimerkillä ja valinnoilla on iso merkitys. Esimerkiksi niin, että jos vanhemmat mieluummin leikkivät/puuhaavat/urheilevat ulkona kuin istuvat tietokoneella (no menkääs nyt lapset siitä), niin lapsetkin alkavat pitää esim. ulkona liikkumista normaalina osana elämää. Vrt jos (nyt katson peiliin) lapsista näyttää siltä, että jee, tietokone on hyvää ja hauskaa ajanvietettä kun äiti/iskä siinä ihan joka vapaahetken istuu…
Tietokone ja internet ei voi kuitenkaan koskaan korvata aitoja ihmissuhteita, tapaamisia, juttelutuokioita toreilla ja turuilla, kosketusta, liikkumista, nuotion ympärillä istumista, uimista keskellä yötä peilityynessä järvessä, lumiukon tekemistä, laskiaismäkeä … Nojoo. Heh. Samuli, tiedostan kyllä, mutta en henk. koht vielä kanna huolta.
15.11.2007 klo 23:49
Samuli Sorvari kommentoi:
Venla: pitää ensitilassa kokeilla lumiukon tekemistä keskellä yötä peilityynessä järvessä.
Vakavasti ottaen edelliset kommentit kyllä herättivät paljon ajatuksia minussa. Joudun (sivu)työni takia istumaan kotona melko paljon koneen ääressä ja muutenkin monet harrastukset liittyvät tietokoneeseen. Minkälaisen mallin annan lapsilleni? Omaatuntoa hieman lohduttaa kuitenkin se, että puuhailen aika paljon lasten kanssa kaikenlaista, mutta vapaahetket tahtoo kyllä kulua koneen ääressä.
Lupaan (yrittää) muuttaa tapojani.
16.11.2007 klo 10:49
Anna K. kommentoi:
Aihe, josta keskustelette on tosi tärkeä, ja etenkin Venlan viimeisin kommentti kolahti omatuntooni. Tosiaan: vaikka lapseni ei vielä kinua tietsikalle, minkälaisen mallin annan hänelle jos aina itse siinä istun…
Kiitos ravistelusta.
16.11.2007 klo 21:58
Samuli V. kommentoi:
Täällä keskustellaan henkeviä.
Itse tunnen piston sydämissäni, sillä ideaaliminäni, joka on kaukana käytännön minästäni, ei toisi mielellään tietokonetta arkeen ollenkaan. Tästä ei sosiaaliselle elämälle ole mitään hyötyä, vaikka muille asioille satunnaisesti onkin.
Itse haluaisin siis, että lapseni ei opi hinkumaan tietokoneelle, niinkuin kaikkialla yleensä halutaan. Tuskin toiveeni toteutuu, mutta saanhan minä haaveilla, haaveillaanhan täällä yhtä jos toista muutakin elämän suhteen.
Sitten kun poika lähtee kouluun, saavat ammattilaiset opastaa internetin käyttöön. On kyllä murheellista ajatella, että netin olemassaolon ja helppokäyttöisyyden takia lapsuus lyhenee niin olemattomaksi. Vielä en uskaltanut edes tuota jerkun linkkiä lukea, teen sen nyt.
Tärkeä teema.
17.11.2007 klo 13:20
Samuli Sorvari kommentoi:
Samuli V: Jos minulta kysytään, ovat monet noista ammattilaisista (joihin viittasit) aivan pihalla tästä asiasta. Suuri osa alaluokkien opettajista on vasta viime vuosina tutustunut tietokoneen käyttöön ja internet on heille vielä tuntematon tai ainakin hyvin epäselvä ilmiö.
Minä en uskaltaisi tätä asiaa laskea heidän varaansa.