Artikkelin Lahjalistoja kommentit

Kirjoittaja: matti

matti — Tue, 06 Nov 2007 08:08:31 +0000

Kaikki muu kirjottaminen on hyvää terapiaa, paitsi diplomityön. Ehkä sekin tuntuu terapialta sitten kun aikanaan valmistuu. Aika kultaa kyllä nämäkin tuskan hetket – voin jo kuvitella itseni kertomassa tuleville teekkarisukupolville siitä, miten dippatyön saa kyllä tehtyä kun istuu vaan alas ja kirjottaa alta pois. Että ei siinä mitään niin vaikeaa ole.

Oon samaa mieltä herra V:n kanssa – tässä toisen blogiin ‘pissaamisessa’ parasta on se, ettei tarvi miettiä kuinka usein ja mitä. Blogin omistajat saa hoitaa moderoinnin :)

Kirjoittaja: Samuli V.

Samuli V. — Mon, 05 Nov 2007 20:39:44 +0000

Ymmärrän näitä kahta edellä mainittua miestä (siitä kolmannestakin yritän saada tolkkua).

Minulle on pariin otteeseen vihjaistu, josko alkaisin kirjoittamaan omaa blogiani, mutta olen tullut siihen tulokseen, että toistaiseksi paras foorum on tällainen toisten blogi, jonne voi käydä kirjoittelemassa ihan mitä sattuu milloin sattuu. Ja mikä parasta, täysin tuulesta temmatulla salanimellä.

Kirjoittaja: Samuli Sorvari

Samuli Sorvari — Mon, 05 Nov 2007 13:39:30 +0000

Matti: Silottelussa olet oikeassa. Jos tämän päiväkirjan perusteella muodostaa kuvaa meidän perheen arjesta, niin saa todella väärän kuvan. Mutta jokatapauksessa aika kultaisi muistot. Miksei kultaisi niitä samantien itse?

Mutta ainakin minulle tämä on terapiaa parhaimmillaan :)

Kirjoittaja: matti

matti — Mon, 05 Nov 2007 07:12:59 +0000

Samppa S: Sen takia tätä onkin niin kiva seurata, kun jutut heijastaa (vain hieman siloteltua) arkista todellisuutta. Mä oon tallentanu meidän perheen tilanteita ja muistoja privaattiblogiin, joka toimii niinkuin päiväkirjana. Siinä on se hyvä puoli, että voi vuodattaa arimmatkin asiat, kun ei tarvitse miettiä kenelle kirjoittaa. Ajatukset selvenee kun yrittää muotoilla ne sanoiksi, että voi vuosien päästä muistella menneitä. Mut “keskustelu” jää yksipuoliseksi, niihin juttuihin ei saa muiden kommentteja.

Kirjoittaja: Samuli Sorvari

Samuli Sorvari — Sun, 04 Nov 2007 13:37:34 +0000

Samuli V: Olen ilolla pistänyt merkille, että jutun Poika on varsin sanavalmis lapsi. Huomaa, että yhdessä on luettu ja keskusteltu asioista. Tämä tapaus osoittaa, että myös ajatus kulkee joutuisaan :)

Asiaan liittyen: Yksi tämän päiväkirjan keskeisimmmistä tarkoituksista on nimenomaan elämän ohikiitävien hetkien tallentaminen itselle ja lapsille muistoksi. Samalla myös kaukana asuvat sukulaiset voivat jollain asteella seurata mitä elämäämme kuuluu.

Kirjoittaja: Samuli V.

Samuli V. — Sun, 04 Nov 2007 11:17:14 +0000

Se, mitä lapset sanovat, on usein jotain, mikä kannattaa painaa mieleen.
Jotkut asiat painuvat mieleen itsestään, mutta toisia pitää sinne painaa. Kirjoitin itse muistiin sen, mitä tapahtui kotonamme tänä aamuna. Toistan itseäni vielä toisten plogitilan kustannuksella.

Poika tuli sänkyymme aamuyöstä. Lopullisesti herätessäni vaimo oli jo käynyt suihkussa. Hänellä ei vielä ollut kaikkia vaatteitaan yllä, kun tuli puhaltelemaan siihen sängyn reunalle.
Olimme pojan kanssa hiljaa. Molemmat olimme hereillä. Vaimo puheli harvakseltaan, että hänet savustettiin ulos sängystä. Sitten hän vaikeni.
Poikani (4 v.) rikkoi hiljaisuuden.
“Mitä sää siinä oikein mietit?”
“No mietin, että nyt alkaa vauvallekin olla vaatteita hankittuna”.
Seurasi vielä toinen, lyhyempi hiljaisuus. Taas se rikottiin.
“No elä nyt mieti semmosia, kun pane vain ne omat vaatteet päälle”.

Että sellainen tuokio meillä.