Kuvassa on Göran Söllscherin Greensleeves-levy. Törmäsin levyyn ensimmäisen kerran Olarin kirjastossa aikana, jolloin olin todella innostunut kitaran soitosta. Levyn ohjelmisto osui ja upposi, se teki nuoreen kitaristiin lähtemättömän vaikutuksen. Otin levystä kopion C-kasetille ja palautin levyn kirjastoon. Tulevaisuus näytti valoisalta.

Kävi kuitenkin niin ikävästi, että kasetti oli pian kuunneltu puhki. Ja vielä ikävämmin kävi kun kyselin levyä kirjastosta josta olin sen lainannut. Levy oli merkitty hävinneeksi. Muiden kirjastojen valikoimissa sitä ei ole koskaan edes ollut. Sama mollivoittoinen sävelkulku toistui, kun kysyin levyä eri musiikkiliikkeistä: Levy oli poistettu DG:n katalogista ja sitä ei saanut enää mistään.

Noista vastoinkäymisistä on nyt kulunut pitkästi toistakymmentä vuotta. Vuosien aikana olen muutaman kerran palannut keskenjääneiden etsintöjen pariin, mutta tulokset ovat olleet laihoja. Hajanaisia viitteitä netissä, ei muuta.

Deutsche Grammophonin verkkokaupan auettua ajattelin että nyt tai ei koskaan, sillä verkkokaupassa kerrottiin olevan myynnissä paljon levyjä, jotka on poistettu valikoimista. Pikainen vilkaisu kaupan puolelle paljasti kuitenkin toivon turhaksi, Söllscherin levyjä löytyi kyllä kasapäin, mutta ei kaipaamaani levyä.

Tulin kuitenkin samalla vilkaisseeksi olisiko nettiin ilmaantunut uusia viitteitä levystä. Ja olihan niitä. Joku tekijänoikeuksia halveksiva rikollinen oli laittanut sivulleen koko levyn ladattavaksi. Pyrin yleensä kunnioittamaan tekijänoikeuksia, mutta edellä kuvattuun tilanteeseen vedoten otin ja latasin levyn itselleni. Jälleennäkemisen riemu on suunnaton, tuntuu kuin olisin nuori jälleen.

Pitkän ja viipyilevän johdannon jälkeen lienee syytä mennä itse asiaan.

Kirjoituksen otsikko on vapaasti suomennettuna kunnianosoitus Silvius Leopold Weissille. Weiss oli Bachin aikalainen (ja käsitykseni mukaan myös Bachin ystävä), luutisti ja säveltäjä. Kitaristeille Weissin tuotanto tulee yleensä ainakin jossain määrin tutuksi, mutta suurelle yleisölle Weiss ei juuri näyttäydy. Se on harmi, sillä Weissin luuttumusiikki on sanoinkuvaamattoman kaunista.

Söllscherin Greensleeves-levy sai minut aikanaan innostumaan Weissin musiikista Nyt kun levy on uudestaan käsissäni, ymmärrän miksi. Kuuntele seuraava kappale niin ymmärrät ehkä sinäkin.

Silvius Leopold Weiss: Fantasia

Tästä tekijänoikeuksien uhmaamisesta näyttää tulleen tapa…

Eilinen päivä oli niitä päiviä, jolloin kaikki menee pieleen. Mitään erikoista ei tapahtunut, kaikki vain tuntui tarkoituksettomalta. Koulussa oppilaat menivät kuvainnollisesti seiniä pitkin, lastenhoitaja soitti, että Liina ei ole tullut hoitopaikkaan vaikka oli päässyt koulusta jo kaksi tuntia sitten (ahdistavan huolestumisen jälkeen tyttö löytyi kirjastosta), kuorossa kakkostenori sai kovaa runtua ja homma ei lähtenyt luistamaan ollenkaan. Illan sählypelissä otettiin murskavoitto ja oma ketju pelasi hyvän pelin, mutta silti mieli oli maassa. Saunassakin oli niin täyttä että piti seisoa.

Suuren masennuksen, epätoivon ja näköalattomuuden hetkellä löysin lohtua Viivistä ja Vagnerista (Rammstein ei oikein sovi kuvaan, mutta muuten…):

Muitakin hyviä oli, mutta näiden kohdalla sisäinen sikani vingahti.
(Pyydän jo etulahjana anteeksi kaikkia tekijänoikeusrikkomuksia. Poistan nämä jos joku vaatii.)

No, tänä aamuna kaikki näyttikin sitten jo paljon paremmalta. Herätyskellon ensimmäisten sävelien aikana muistin, että englanninopettaja lupasi ottaa koko luokan kahdeksi ensimmäiseksi tunniksi jakotuntien sijaan, joten koulu alkaa vasta yhdentoista jälkeen. Lapset hoitoon ja sen jälkeen takaisin nukkumaan. Rauhallinen aamukahvi vaimon kanssa ja ilman kiirettä töihin.

Sovittakoon, että se syysmasennuksesta.

PS. Kaikki tämän kirjoituksen yhtymäkohdat edelliseen kirjoitukseen ovat täysin lukijan mielikuvituksen tuotetta. Todellisuudessa niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ainakaan en myönnä sitä.

PPS. Deutsche Gramophone on avannut verkkokaupan, jossa on tarjolla 2 600 levyä klassista musiikkia, osa siitä levyjä joita ei ole pitkiin aikoihin saanut ostettua mistään. Saapa nähdä löytyykö sieltä vanhoja Goran Sollscherin kitaralevytyksiä.

Kävin stockmannilla kokeilemassa iPod touchia. Se oli hyvä. Jopa paljon parempi kuin applen applen hehkutuksien perusteella uskalsin odottaa. Ja se on paljon se.

Laite olisi ratkaisu ongelmaan, jota olen pähkäillyt jo kauan. Sen avulla pystyisin kätevästi kuuntelemaan tietokoneelle tallennettua musiikkia ja äänikirjoja alakerran tuvassa, jossa niitä olisi luontevinta kuunnella. Samalla toki musiikki ja valokuvat lähtisi mukaan matkalle, lenkille tai ihan mihin vaan. Se olisi hieno juttu, sillä koko musiikkikokoelmani ja kaikki valokuvat ovat digitaalisessa muodossa. “Vanhanaikaiset” CD-levyt kattavat enää vain murto-osan äänitteistä joita omistan.

Laitteen tekniset hienoudet ja sen tuomat mahdollisuudet eivät suinkaan ole tämän kirjoituksen pihvi, vaan mehukas ja lihaisa kokolihatuote koostuu erimielisyyksistä, joita laitteen hankinta on perheessämme synnyttänyt. Vaikka laitteen hankinta on perusteltua ja minulla olisi siihen varaa, ei Eeva Maija hyväksy hankintaa. Perusteluja löytyy niin Eeva Maijalta kuin minultakin. Hyviä molemmilta.

Toki tiedän, että täysi-ikäisenä ja säännöllisiä tuloja ansaitsevana minulla olisi “täysi oikeus” marssia kauppaan ja ostaa laite. Eikä kenelläkään olisi siihen vastaansanomista. Samalla kuitenkin ajattelen, että tällaiset hankinnat tarvitsevat myös vaimon hyväksynnän. Ei ehkä ymmärrystä, mutta hyväksynnän kuitenkin. Ilman sitä en voi hankintaa tehdä. Niin nauta olen.

Asian tekee vaikeaksi se, että tietyissä asioissa meillä on Eeva Maijan kanssa kiinnostukset kohteet täysin eri suunnissa. Jos nyt puhuttaisiin esimerkiksi keritsinkoneen tai karstamyllyn hankinnasta, niin Eeva Maija olisi heti valmis. (Ja mikä surullisinta, niin olisin luultavasti minäkin.)

Jaa, eipä nyt mennä liikaa henkilökohtaisuuksiin (pyyhin äsken pois 8 riviä katkeraa tilitystä).

Sanokaa te, rakkaat lukijat miten teillä menetellään tällaisissa tilanteissa. Voiko tällaiset ongelmat ylipäätään ratketa, vai pitääkö vain odotella katkeran sappinesteen laskeutumista?

Kiitos ja anteeksi.