Kirjoitukset
Kommentit
Valokuvat
Haku
Login
 
 

Varjakan saaresta

Samuli Sorvari - 17. lokakuuta 2007  klo 15:16 - Aihe: Sekalaiset jutut

Varjakan saaren pienoismalliTörmäsin eilen Oulunsalon kirjastossa vastajulkistettuun Varjakan saaren pienoismalliin. Teos oli upea, siinä oli kuvattuna 1920-luvun sahasaari täydessä loistossaan. Varjakan saha ja sahan työntekijöiden asunnot olivat täynnä elämää ja työn touhua. Sahan piiput tupruttivat savua, uittoalueelle liukui tukki toisensa jälkeen ja rahtilaivat partioivat saaren rantavesillä kuormaansa odotellen.

Olen usein saarella käydessämme miettinyt minkälaisia suunnitelmia saaren omistajalla, eli Oulunsalon kunnalla on saaren tulevaisuuden varalle. Saari on kohtuullisen iso (noin 2 kilometriä pitkä ja 700 metriä leveä), sijainniltaan hyvässä paikassa ja ympäristöltään upea. Se tarjoaisi mahdollisuuksia vaikka mihin. Tällä hetkellä saari on kuitenkin valtaosin luonnontilassa ja saarella vielä olevat sahan aikaiset rakennukset lahoavat kunnostamattomina. Ainoastaan Varjakan kartano ja Varjakan Vene ry:n ylläpitämä sauna ovat elossa.

Luin joitain päiviä sitten lehdestä, että Oulunsalon kunnalla on kehitteillä suunnitelmia saaren ja siellä olevien rakennusten varalle. Luvassa taisi olla ainakin rakennusten kunnostusta. En tarkalleen muista miten pitkälle hankkeen suunnittelu on edennyt, enkä netistäkään löytänyt lisätietoa asiasta, mutta ainakin Oulunsalon kunta on esitellyt Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle hankeidean Varjakan saaren sahayhdyskunnan rakennusten peruskorjauksesta. Liekö tavoitteena saada kunnostushankkeelle EU-rahaa.

On mielenkiintoista seurata, miten suunnitelmat etenevät ja millä aikataululla niitä ruvetaan toteuttamaan käytännössä. Kaikenkaikkiaan saaren tulevaisuus näyttää nyt hieman valoisammalta kuin ennen. Historiallisesti arvokkaille rakennuksille ja miljöölle on toivottavasti luvassa arvonsa mukaista kohtelua.

Korjaus: Tosiasiassa Varjakan kartanohan ei sijaitse Varjakan saaressa, vaan mantereen puolella. Sekoitin saaressa sijaitsevan kunnostetun konttuurirakennuksen kartanoon.

2 kommenttia

2 Kommenttia »

  • 24.10.2007 klo 2:27
    Viena kommentoi:

    Pienoismalli oli hieno. Tietäisiköhän joku, mikä tuolla on meijän mökki? Veikkasin itse tuolla paloaseman läheisyydessä olleista mökeistä toista.

  • 24.10.2007 klo 8:18
    Samuli Sorvari kommentoi:

    Eeva Maija oli sen lasten kanssa paikantanut. Löytyy kuulemma helposti.

Jätä kommentti

Sivuseikka

Uusimmat kirjoitukset

Uusimmat kommentit

  • Lotta S kommentoi juttua
    Syyshommia
    Uskalsitpa taas sanoa muutaman sellaisen asian ääneen, joita minä en...
  • Venla kommentoi juttua
    Syyshommia
    Minä avaan sivuseikan juuri, kun olemme suunnittelemassa kahdenkeskistä lomaa. Jotenkin...
  • Samuli V. kommentoi juttua
    Syyshommia
    Oikeastihan tämä on ihan hirveän rohkea kirjoitus. Mutta tekstejä tulkitaan...
  • Venla kommentoi juttua
    Huono päivä
    Minuakin on tämä huono päivä -kirjoitus jollain kummallisella tavalla lohduttanut....

Uusimmat kuvat

img_0443 img_0439 dsc_0059 dsc_0054 dsc_0050 dsc_0047

Aiheet