Eilen oli minun syntymäpäiväni. Aamulla laulu raikui klo 6.30 ja söimme koko porukalla hienoiksi laitettuja rieskavoileipiä ja makeita viinirypäleitä sängyssä. Koulussa onni suosi kaikin puolin, pääsin urkusaliin trenaamaan ekstra-ajalla ja Martta-vauva pienoinen nukkui urkusalin välikössä pitempään kuin äiti jaksoi soittaa. Jos mikä, niin se oli sitä Onnea isolla Oolla! Urkuvartti meni mukavasti. (Olihan syntymäpäiväni.) Lounastimme myöhäisen lounaan kolmisin (Samppa, Martta ja minä) Torerossa juhlapäivän kunniaksi ja samasta syystä ruoka juuri tässä nimenomaisessa paikassa oli satumaisen herkullista! (Käykää maistamassa esim. härkävarrasta.) Antellin kahvien jälkeen haimme lapset Eila-tädiltä. Heidän päivänsäkin oli mennyt hyvin. Tässä vaiheessa ajattelin että kyllä, kyllä tämä sitten vissiin voi olla näinkin  ihanaa tämä elämä.

Kotona Samuli ilmaisi jo varsin selvästi, että hän on poikki. Jos sais levätä… Ei puhettakaan, lapset kuvikseen ja kuoroon ja mies kauppaan ostamaan vermeitä iltaa varten! (Topsy ja Mirkku perheineen oli tulossa kylään). Päivänsankari oli voimissaan, Britan torttu ja salaatti valmistui tuossa tuokiossa. Lapset alkoivat näyttää merkkejä väsymisestä ja levottomuudesta, “liukumäke” oli asennettu olohuoneeseen ja vieraitten tultua meteli oli jo korvia huumaava. Martta ei nukkunut vaan mieluummin päätti itkeskellä väsyneenä. Samuli pinnisti ja ponnisti kaikki voimansa että jaksaisi paimentaa lapsiaan ja laittaa ne lopulta nukkumaan. Loppujen lopuksi ilta sujahteli mukavasti ja torttu ja salaattikin maistuivat. Mirkku ja Pihla (kultakengissään) tulivat emännän kanssa hoitamaan lampaitten iltatoimia, mikä lämmitti kovasti sankarin mieltä.

Mutta tämä Suuri Sivuhenkilö, Samuli, jonka harteilla juhlanpäivän käsikirjoitus lepäsi, makasi illalla peiton alla ja tärisi. Raukka oli niin uupunut vaimonsa synttäreistä, että oli altistunut kuumeelle ja kurkkukivulle. Itselläni oli päivä mennyt sen verran hyvin, että löysin tästä synttäriasiasta jotain positiivista. Nimittäin sen, että onneksi vaimon synttäreitä ei ole kuin kerran vuodessa. (Miehen synttärit ovatkin sitten eri juttu, ne näet ovat joka vuosi.)

Lopuksi kaunis kiitos Unkarin-sukulaisille paljononneavaan-laulusta skypen välityksellä ja Peltolan tyypeille pihakrysanteemista ja Niementien väelle vaahterantaimesta ja muista ylenpalttisista tuomisista.

Isä varoitteli aikanaan, että sellaiselle joka ei panosta opiskeluihin on tarjolla lähinnä ojankaivajan töitä. Taisi osua naulan kantaan. Kesällä tuli käytettyä kaikki liikenevä aika ojankaivamiseen (sala-sellaisen) ja tänään aloitin taas uuden ojankaivuu-urakan. Meinaa vesi jäädä seisomaan pihalle ja se pitäisi saada johdettua pois.

Järjetöntähän käsinkaivaminen on. Erkki tekisi ojan raktorilla tunnissa. Käsipelillä menee todella kauan. Mutta surkastumassa oleville lihaksille se tekee eetvarttia.

Eeva Maija haluaisi ostaa puutarhatraktorin. Reilulla tonnilla saisi huuto.netistä Hondan. Maksaa liikaa, viisisataa voisin investoida. Tehköön vaimo kuitenkin miten parhaaksi näkee. Ja tunnustettava on, että yleensä näkee varsin hyvin. Kivahan se olisi, mutta onko hintansa arvoinen?

Liina kysyi tänään, että onko meillä väkipyörää. Voitaisiin rakentaa sellainen Faijeri niinkuin koulun pihalla on. Sellainen jota pitkin voi renkaalla laskea, tiedäthän. Väkipyörää ei taida löytyä, mutta lupasin tuumata asiaa. Myös leikkimökin rakentamisesta on ollut puhetta. Siinäpä puuhaa syksyn pimeneviin iltoihin.

Käytiin tänään reippaalla aamukävelyllä. Oli pakko. Eeva Maija savusti meidät ulos. Tähän asti ainut käyttökelpoinen tulisijamme, kotiliesi keittiössä, ei vetänyt kunnolla ja savu tunki sisään. En tiedä missä vika, mutta kärsivällisyys tulisijojen kanssa meinaa jo mennä. Päätin, että keittiöremontin yhteydessä laitetaan nykyisen kotilieden tilalle uusi ja käytännöllisempi. Ruotsalaisen Lohbergerin LHS-mallistossa on mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi LHS90 olisi mitoiltaan ja ominaisuuksiltaan sopiva meille.