Alkuperäinen kirjoitus lähti hyvinvointiyhteiskunnan sisäisestä hyvinvoinnista, nyt keskustellaan jo globaalisti hyvinvoinnista. Se on hyvä.

Koska vallan kasvaminen yhdessä kolkassa (Kiina tai Intia) johtaa sen vähenemiseen jossain toisessa kolkassa (Eurooppa ja Yhdysvallat), seuraan mielenkiinnolla, siirtyykö valta kivuitta. Suoria sotia ei välttämättä nähdä, (vaikka Irakin sota osoittaa, ettei sekään ole poissuljettu vaihtoehto), mut kaikenlaisia muita keinoja kyllä käytetään, jotta valtasuhteet säilyisivät nykyisellään. Esimerkiksi ilmastonmuutoksella voi painostaa niitä maita, joissa saastuttava teollisuus on huimassa nousussa.

Koko maailman mittakaavassa on lyhytnäköistä siirtää tuotantoa halpoihin maihin. Mut yksittäisten ihmisten mittakaavassa se voi varmistaa useiksi (kymmeniksi) vuosiksi huikeat tulokset yritykselle ja sitä kautta vaurastuttaa niitä, jotka hyötyy yrityksen menestyksestä. Aina löytyy niitä, joille iso raha kelpaa, eikä keinoja aina kaihdeta sen saamiseksi.

En usko, että kaikkein köyhimmät pääsee elintason noususta osalliseksi juuri koskaan. Siinä on avustusjärjestöillä sijansa, kunhan hoitavat hommansa asiallisesti.

Ja kaikessa tässä voi miettiä, mikä vaikutus on pieniin tai suuriin alkuperäiskulttuureihin ja sitä kautta ihmisten henkiseen hyvinvointiin, jos länsimainen demokratia ja elämäntavat omaksutaan kaikkialla maailmassa. Jos se joitakin karkeimpia diktatuureja poistaakin, en usko että se silti sellaisenaan sopii ratkaisuksi kaikkiin ongelmiin.

Se, että vaikka opiskelijana kuulut ehkä tuohon pienituloisten joukkoon ja silti riittää rahaa “ylellisyyksiin”, selittyy sillä, että suomi on silti tuloeroissa OECD-maiden huippuluokkaa (eli tuloerot ovat pienimmästä päästä). Mutta varsinainen pointti olikin tulevaisuuden suunta. Monet lainsäädännölliset ja veropoliittiset päätökset ovat jo osoittaneet, että tuloerot tulevat tästä kasvamaan.

Olen aivan samaa mieltä siitä, että vaivannäkö ja työnteko tulee palkita. Samoin opiskelutausta pitää ottaa palkkatasossa huomioon. Johan sanoin, että en ole sosialisti. Mutta peräänkuulutan nimenomaan kohtuullisuutta tässä asiassa.

Menkää intiaan niin koette valaistuksen. Tai ainaki vatsataudit ja malarian.

En halua väheksyä varsinkaan lasten kärsimyksiä maailmalla. Jotenki mulle luontevampaa hyväntekeväisyyttä on kuitenki auttaa lähellä ja konkreettisesti – tässäki kaupungissa on paljon tuttuja ja puolituttuja, jotka on väsyneitä ison tai pienen perheen arjen pyörittämiseen, tarvii apua raksalla, ei pääse ite käymään kaupassa tai asioilla, tai muuta sellaista. Ei tarvi olla edes mitään erityistä ongelmaa – niitä voi ehkäistä ennalta.

Pyytämättä voi tarjoutua päästämään isän ja äidin illalla kahdestaan lenkille/kaupungille/kylään. Tekee uskomattoman hyvää avioliitolle ja koko perheelle, kun vanhemmat käy kahdestaan tuulettumassa. Samoin voi soittaa ja kysyä, miten raksalla sujuu ja millon pidetään valutalkoot. Tai mennä kysymättä mummun luo, pyytää kauppalistan ja hommata ostokset kaappiin. Tai lukea lehdestä juttuja ääneen ja imuroida lattiat. Rahaa on helppo lahjoittaa, mut millon olis antaa aikaa? Kiireitähän meiltä löytyy niin paljon kuin viitsii keksiä. Joskus mietin, että onhan tässä omatkin lapset hoidettavana, mut totesin sen huonoksi esteeksi. Jos pärjää lasten kanssa illan kotona, kun toinen on kaupassa tai harrastuksissa, niin eiköhän pärjää sillonki ku toinen on auttamassa ystäviä.

Ja lopuksi vielä, että tämä(kään) saarna ei oo tarkoitettu erityisesti kellekään – eniten on itsellä työtä, että oppii tekemään tärkeät asiat ennen kiireisiä.

Wilhelmi muuten maistuu meilläkin. Muiden lihatuotteiden tavoin syön makkarankin mieluiten ilman jauhoja.