Tämä on ollut kiva päivä. Tämänkaltaiset seikat huomaa vasta siinä vaiheessa kun toinen tulee töistä ja sanoo että on ollut tympeä päivä. Sampan päivä alkoi autonavaimien etsimisellä, mikä on hänelle hyvin epätyypillistä tointa, koska hän yleensä tietää mihin on tavaransa laittanut, kiitos ja ylistys. Avaimet löytyivät ajoissa, mutta koulussa ei varmaankaan mennyt kaikki putkeen. Nyt iltapäivällä hän lähti Sohvin kanssa ostamaan 50m lammasaitaa TPO maataloudesta sekä räpläämään giganttiin joitain leikkikaluja. Jotkut sanovat niitä kameroiksi tai jopa statussymboleiksi.

Meillä kotona on ollut kuitenkin kiva päivä, kuten jo mainitsin. Kymmenen kilon heinäpaalien parvelle viemistä (5 paalia), kerppujen keräystä (2 kappaletta) sekä risujen kasaamista (vähän useampia kappaleita). Ulkoilu on kivaa, vaikka syksyn tuulet jo hieman tuivertavat. Tähän aikaan vuodesta olen elossa. Marjat on poimittu pensaista, mustikat metsästä, no ei kaikkia. Tatit lähimetsässä kasvavat ja kutsuvat vielä illalla ulos, mutta silloin voi olla liian pimeää tatistukseen. Syksy tulee silloin ensi kertaa kun saa syödä ahvenanmaalaista herkullista omenaa (joilla on käyttöarvoa lähes yhtä paljon kuin tunnearvoakin) ulkona raikkaassa iltailmassa. Ulkona syödyssä syysomenassa on eri aromi kuin sisällä syödyssä. Höyrähdimme ostamaan Tuomo-isältä yhden vajaavaisen laatikon näitä tunneomenoita, ei edes maksanut paljon, varsinkaan jos hinnan muutti markoiksi ilman minkäänlaisia kuudellakertomisia.

Aineksia toimintadekkariinkin tästä päivästä löytyy, nimittäin Leevi, joka on aika kiltisti pysynyt pyörällään pihallamme, karkasi. Martta huusi, puolet lohikeittoon tulevista perunapalasista porisivat kutosella ja Leevi oli kadonnut. Annoin Martan Sohvin haltuun perunoineen päivineen ja lähdin punaisilla tuulihousuillani ja Samulin merreleillä juoksemaan Leevin perään. Tai oikeastaan ihan vastakkaiseen suuntaan, mutta sillä hetkellä oletettuun Leevin perään. Vastaan tuli kolme Sisarta lastenrattaineen ja reippaasti kävellen. Kysyin Leevistä, ei osumia. Lähdin kävelemään toiseen suuntaan ja soitin Vattulan Annukalle, läheiselle naapurille. Ei osumia. Katsoin hailuodontien varressa Hailuodon suuntaan, ei osumia. Katsoin Oulunsalon suuntaan ja siellä horisontissa (muutaman sadan metrin päässä Porkonkarintienhaaran kohdalla) häämötti kolme osumaa kaksostenrattaineen. Arvasin että siellä on jotain mielenkiintoista, ja olihan siellä tottakai, nimittäin kaivureita ja tietyötä ja asfalttimööpeleitä. Yksi osuma soitti kännykkääni ja kysyi, laittaako hän Leevin tulemaan kotiin päin. Laita tulemaan, vastasin ja lähdin patikoimaan avonaisine merreleneni pikku pikapyöräilijää vastaan. Sieltä se tuli, likainen suloinen naama loistaen ja jalat vispaten pikku polkimilla. “Minä RRattoReita kattomaan menin!” (Opettelee oikeanlaisen ärrän lausumista hyvällä menestyksellä.) Lopun kotimatkaa saarnasin tuolle pikku karkulaiselle että Leevi ei saa karata ja Leevi on pikkupoika ja voi jäädä auton alle ja moottoripyöräjengiläiset voi varastaa ja poliisi voi viedä putkaan ja Leevi voi jäädä kaivurin alle. Siksi ei saa koskaan, ei koskaan lähteä yksin pyöräilemään tielle. Leevi kuunteli huuli pyöreänä ja kysyi lopuksi että “miksi?”

Sohvi oli kuin Taina Tomera kotona, kun saavuimme. Loput perunat oli pilkottu kiehuvaan kattilaan ja Martta nukkui kuin nukke sitterissä. Lohikeitto saatiin onnellisesti valmiiksi ja pöytään, ja se oli hyvää.

p.s. En myönnä olevani materialisti, enkä suoralta kädeltä myöskään myönnä, vaikuttiko päivän “kivuuteen” se, että posti toi mukanaan pari pakettia ihania edellisellä viikolla tilaamiani ja maksamiani nanooun ja ej sikke lejin kuteita lapsille…