Täytyy saada tähän blogiin vähän täytettä ja tuo videokuva pois heti alusta. Tässä nyt alkaa tulemaan siis sanoja, niitä mitä sormet sattuvat soittelemaan. Ei muuta.

Maanantai-iltayönä ajeltiin kohti Oulunsaloa tuolta Kuopion suunnalta. Meinasi hengenahdistuskohtaus tulla kun käsitti että sitä asuu siellä Varjakan Ervastinkylällä pusikoitten keskellä eikä noissa kauniissa maisemissa tuolla järvien, niemien ja pohjukoiden takana. Aamuyöllä kotipihassa oli riemuisa tervetulokomitea kuitenkin vastassa, eihän niillä ollut ollut kunnon syötävää viiteen päivään. Hyttysillä siis. Kanoilla ja lampailla ja pupuilla oli ollut syötävää ja juotavaa, vaikkakin seuraavana päivänä käsitin senkin, että tuo lammaseläin ei niin järjen jättiläinen ole edelleenkään, ei vaikka meidän huushollissa onkin syntynyt ja kasvanut. Ennen reissuunlähtöä isonsimme kaksinkertaiseksi toisen lammasaitauksen, suurien turmelustuntemisien (Samppa) ja hyttysien (Samppa joka ei suostunut laittamaan suutuspäissään hyttysmyrkkyä) avustuksella. Minä naureskelin salaa ja tein kaikki nopeasti ja hyvin tietystä syystä. Sitten kun lammasaitaus N:o 2 oli taas kunnossa, siirsin Nallen avustuksella (se ei osaa paimentaa, mutta ajattaa kyllä) lampaat aitauksesta N:o 1 tähän aitaukseen N:o 2. Sinne ne menivät ja hengailivat tyytyväisenä ja katselivat lähtöämme. Kotiin palattuani huomasin, että nämä villaturrit eivät olleet hoksanneet, että vanha aita oli siirtynyt 40 metriä kauemmaksi edelliseltä paikaltaan. Laajennusosa oli aivan koskematon. Minun täytyi käydä näyttämässä niille, että hei hoksaatteko kundit täälläkin voi olla. Olen minä sentään aika viisas, kyllä se noiden lampaiden seurassa korostuu. Muutenhan en pääse sillä asialla hirveästi leuhkimaan.

En leuhki silläkään, että olisin mitenkään looginen tai järkevä. Tiistaina näet rupesin jo pongailemaan etuovi.comista paikkoja tuolta pohjois-savosta ja sieltäpäin. Ja yksi mestahan sieltä löytyikin, jonka ostaisin heti kun olisin ensin myynyt tämän. Mutta mikä on kun tuo Samppa ei anna. Silloin pitää juua kahvia ja unohtaa kaikki. Mutta siltikin illalla pää tyynyssä sitä katselee salaa seinätapettia ja miettii, että sinne mestaan voisi ihan hyvin viedä lampaat ja muut elikot. Olis aika optimaalinen paikka. Mutta sen verran järkeä mullekin on suotu etten sentään mene sanomaan mitään ääneen. Mutta jos kuitenkin silti jollakin sattuis irtorahaa lojumaan nurkissa, niin tuota nuin, mulla olis sille käyttöä.

Kun Samppakin on kerta nykyään virkamies, ja täten Oulun maisemiin sidottu, niin täytyy vain tyytyä siihen, että ehkä me jouluksi saatettais saada pihasauna tonne muutaman koivun taakse. Ja siihen, että se on sitten sitä tehdastekoista höylähirttä eikä käsinveistettyä ja piilutettua. Tai voiskohan sen silti piiluttaa, ainakin löylyhuoneen puolelta? Ja taas tarvittais sitä irtorahaa. Onhan meillä ovet ja ikkunat jo sukulaisilta huiputetut, mutta ei niillä pelkästään saunaa rakenna. Mutta katsotaan katsotaan, kyllä se siltä vahvasti näyttää, että joku ihme tässä voi tapahtuakin syksyn mittaan. Vaikka ei ole viisas eikä järkevä, niin kyllä sitä kekseliäisyyttä löytyy täältäkin aina sen jonkun verran, saattepa nähdä!

Eilen pilkisti yhden kanan alta kaksi tipun päätä. Vaaleetoffee vai mikä sen emokanan nimi nyt olikaan. Lapsethan sen muistais, mutta heitä ei nyt tässä näy, lähtivät pyöräilemään mummulaan tätinsä synttäreille. Vielä voisi tulla vaikka yhdeksän tipua lisää, jos oikein hyvä säimä käy. Sitten täältä liikenisi myyntiinkin puhdasverisiä maatiaiskanoja ja tipuja kuuluisaa Alhon kantaa. Tervetuloa vaan shoppaileen tänne tipuja! Kaupanpäälle saa laadukasta lampaan lantaa, olkeen ja heinään sekoittunutta. Yhden peräkärryllisen saa talikoida ilmaiseksi mukaan, ja sitten juuri nyt sellainen super extra sesonkiale, että kolme kärryllistä yhden hinnalla. Talikko löytyy talon puolesta. “Kotipihasi Ruusut ja rentukat kiittävät, viinimarja- ja omenasato on sinulle suosiollinen, mikäli tarjoat niille Sorvarin Aitoa Lampaanlantaa!”

Eiköhän tässä nyt ollut täytettä näin yhdeksi jutuksi riittämiin. Lähden nyt tuonne kanalaan työntämään nokkaani sinne hautovan kanan pesään. Sitten jos aikaa jää, käyn ottamassa psykofyysistä terapiaa myös kukilta ja punajuurentaimilta. Sitten saatan salaa mennä riippumattoon, kun ei kerran muu väki ole kotona, muuta kuin Salli ja Nalle, jotka nukkuvat nokosiaan. Älkää kertoko kenellekään!

Jossain aiemmassa jutussa lupailtiin vähän elävää kuvaa Nallen osaamisista ja koulutuksesta, joten tässäpä illan ratoksi pieni videonpätkä. Nalle on nyt puolivuotias ja pahin pentuaika (toivottavasti) takanapäin. Tokoilua on harrastettu leikkimielellä, ihan vain että Nallella olisi vähän virikkeitä ja järkevää tekemistä huonekalujen ja kenkien pureskelun sijaan. Samalla yritetään opetella käskyjä jotka helpottavat elämää.

Sanoin tuossa Sampalle, että jos se käy vaihtamassa Sallilta vaipan niin minä kirjoitan pienen soveliaan jutun Sivuseikkaan. Samppa lupas vaihtaa ja kehoitti: “hauku miehes oikein kunnolla”. No hau hau mies. Samppa on tosi ironinen tyyppi ollut aina. Minä ymmärränkin sitä ironiaa joskus, mutta ymmärtääkö yksivuotias nappula? “Syö syö vaan sitä tuhkaa, hyvä hyvä, syö joo kyllä on hyvää, on hyvää!” Olen toisinaan kritisoinut tuota ironiapitoista kasvatusta, mutta en tiedä onko minun arvosteluni vaikuttaneet ollenkaan. Nyt se ukkeli käyttää samaa kasvatusmetodia koiraankin. Koiraparka, se saa heilutella herneitä pääkopassaan jonnin aikaa, jos aikoo päästä jyvälle, mitä tuo isäntä nytkin tahtoo, kun sanoo, että “joo joo, tunge nyt ne rapaset tassus siihen sohvatyynyyn, hyvä koira, vietävä.”

Mun mies on ahkera ja tekevä ukko. Aidan se tempas tässä yhtenä iltana valmiiksi, sitten seuraavana päivänä siivosi auton ja teki ainakin neljä muuta hommaa, jotka ovat olleet tekemättä pari kolme vuotta. (Auto tosiaan kiiltää, kiitos siitä Espoon mummille ja papalle, joita sillä kiiltokaaralla tänään kuskailtiin.) Sitten mun mies on ollut aika kilttikin, kärsivällinen ja ei niin pitkävihainen kuin ennen. Sillä on varmaan murrosikä alkamassa olla ohi, ja aikuisuus häämöittää. Me tullaan välistä oikein hyvin juttuun.

Kesälomaa on viikko takana. On ollut sadetta ja tuulta, poutaa ja paistetta, ja sitten niin nuita nuin, nuita mitä ne nyt olikaan, nämä hyttyset. Niitä siis on ollut. Ja sitten vielä kärpäsiä. Espoon isovanhemmat olivat korrekteja ja hienotunteisia eivätkä olleet huomaavinaankaan ruokapöydän ympärillä pörrääviä kärpiäisiä, vaikka minua ne häiritsivät kovin. Mutta kohteliaisuudesta vieraitamme kohtaan päätin olla aloittamatta ajojahtia. Olen viiden vuoden aikana oppinut tappamaan niitä. Että olen määkin jossain joskus hyvä. En mää silti aina osu. No, viikko on siis kuitenkin takana lomaa ja parit aamukahvit terassilla uuden pöydän päällä. Ihana pöytä, ja tuolit, sanoisi joku, mutta ei hienotunteisuudessaan varmaan olisi huomaavinaankaan, koska niiden kulmat ovat niin vaivautuneen näköiset, kun ne on syöty.

Olen tehnyt kaikkia mukavia hommia, kuten lampaan keritsemistä, kasvimaan kylvöä, kukkien istutusta. Olen Martan ja Sallin kanssa ollut tramppiskalla ja riippumatossa, ja katsellut sinistä väriä taivaalla ja vihreää koivun lehdissä. Ja lokkeja. Haukkoja ei ole näkynyt tänä keväänä, muuta kuin huhtikuussa merikotka. Rutkeetuohaukat varmaan vielä näkyvät maitemitta tänä ketänä. Samppa on harjoitellut Martan kanssa ässän käyttöä kovasti, mutta vielä se ei ihan rutiinilla tule. Muutenhan Martta puhuu kuin Ruuneperi ikään.

Salli otti eilen muutaman askeleen, ja seisoo jo paljon ilman tukea. Nallen kanssa menee nykyisin hyvin. Se on käynyt jopa 3 kertaa viikossa tokokurssilla, ja väkisinhän se on jotain oppinutkin. Jos tässä vielä piirun verran edistytään, niin pakkohan se on ottaa videolle ja laittaa näkyville. On se niin hauska puijata koira tekemään askareita makupaloilla! Eilen Nalle kävi tutustumassa Jäälinjärveen, ja vaikka se ei uimaan mennytkään, niin hauskan “villiloikkatanssin” se piti siinä rantavedessä.

Liina ja Sohvi nauttivat lomasta, ovat tehneet jo tuhansia loma-asioita, pitkästyneetkin arviolta satoja kertoja. Aloittivat tänään pakkauspuuhat, kun reissu lähenee kovaa vauhtia, enää 19 yötä, jee. Leevi se vasta muuten nauttiikin lomasta, ja siitä, että isä on kotona ja tekee hommia joihin saa osallistua. Leevi purki tänään isän kanssa verantaa, urakoi kuin aikuinen mies, monta tuntia väsymättä ja valittamatta. Siinä on poika isäänsä tullut!

Meillä on nyt viisi kesää ollut jo tätä työleiriä tässä omalla tilalla, osaakohan sitä enää muunlaisia kesiä viettääkään. Viidenkymmenen vuoden päästä tähän on varmaan tätä menoa rakennettu joku talvipalatsi. No ei vaiskaan. Hommaa riittää vielä ainakin kolmeksi kesäksi tämän jälkeen. On kiva haaveilla, suunnitella ja unelmoida. Kesällä varsinkin, katsoa ikkunasta valoisaan yöhön ja tuumailla. Jos sitä ens vuoden juhannuksena saunois omassa saunassa?